Lasten kuravaatteet olivat tarpeellisia Pyhätunturilla
Rakas vanhempi, pidäthän kiinni lompakostasi ja hatustasi hetken aikaa, sillä seuraava Lasten kuravaatteet olivat tarpeellisia Pyhätunturilla -teksti on toteutettu yhteistyössä Ecolife Helsingin ja Delux-Retkiperheen kanssa.
Syksy saapuu ja sen mukana väistämättä myös sateet. Vietimme perinteisen Pyhätunturin ruskaloman sateisissa merkeissä. Lasten kuravaatteet olivat todellakin tarpeen tällä matkalla. Olemme käyneet Pyhällä vuodesta 2001 ja ensimmäistä kertaa emme sinistä taivasta juurikaan bonganneet. Ulkoilu jäi normaalia vähemmälle. Lapset kuitenkin viihtyivät kuralätäköissä ja kosteassa metsässä mainiosti. Artikkelin kuvat on otettu sateettomina päivinä. Metsässä olo tekee todella hyvää koko perheelle. Suut mustikassa metsän ihmeitä tutkimassa.
Kurikset, jotka toimii pakkasellakin
Onneksi meillä oli testissä ihanan Ecolife Helsinki liikkeen kautta tuliterät Reiman kurahousut. Muuten kura-asut olivat tällaiset sekalaiset säädöt, kuten kuvista näkyy. Kierrätettyä sadetakkia ja välikausitakkia oli mukanamme tällä reissulla. Reiman kurikset ovat joustavaa ja miellyttävää materiaalia. Eivät ollenkaan sellaiset kankeat, mitä jotkut sadevaatteet ovat. Kangas ei kovetu kylmälläkään ilmalla eli ne toimivat talvellakin välikerroksia lisäämällä.. Sadevaatteet voidaan pestä koneessa nurinpäin käännettyinä.
Meidän vauhtivillet pomppivat lätäköissä ja olivat siellä polvillaankin. Ilokseni sisävaatteet pysyivät kuivina kovasta menosta huolimatta.
Reiman kurahousuissa on seuraavat ominaisuudet:
- Vedenpitävät, hitsatut saumat
- Taipuisa materiaali
- Ei PVC:tä
- Säädettävä vyötärö
- Joustavat lahkeensuut
- Irrotettavat, joustavat jalkalenkit
- Säädettävät henkselit
- Heijastavat yksityiskohdat
- Vedenpitävyys Vesipilari vähintään 8 000 mm
Opas lasten sadevaatteiden ja kuravaatteiden hankintaan
Sivustoltamme löytyy kattava opas lasten sade- ja kuravaatteiden hankintaan. Ne ovat itseasiassa alle kouluikäisten osalta yksi tärkeimpiä vaatehankintoja, joihin kannattaa panostaa. Suomen säät ovat sitä luokkaa, että niitä tarvitaan yleensä yllättävän paljon. Siksipä on kiva jos ne näyttävät mukavilta ja ennen kaikkea tuntuvat mukavilta.
Ecolife Helsinki ja ekologiset lastenvaatteet ja tarvikkeet
Ihastuttava Ecolife Helsinki tarjoaa upean ja laajan valikoiman laadukkaita hyvinvointiin, kauneuteen ja terveyteen liittyviä tuotteita sekä ekologisia lastenvaatteita ja -tarvikkeita. Päätuoteryhmiä ovat luonnonkosmetiikka, ekologiset hygieniatuotteet ja – välineet, ravintolisät sekä ekologiset lastentarvikkeet ja lelut. Ecolife Helsinki löytyy Helsingin ytimestä aivan Senaatintorin kupeesta osoitteesta Unioninkatu 27.
Tule mukaan Delux-Retkiperheen Facebookkiin. Siellä on videoita reissuilta ja jaetaan myös muiden inspiroivia matkapostauksia sekä vinkkejä kivoista kohteista. Lue tästä kootusti matkablogiamme.
Delux-Retkiperhe arvostaa luontoa, luksusta ja laatuaikaa perheen kanssa. Inspiroidumme uusista paikoista ja hyvästä palvelusta. Jos haluat Delux-Retkiperheen tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä heidi@lapsennimi.com