radisson blu oulu kokemuksia

Radisson Blu Oulu kokemuksia – Vau, Upeeta tokaisi kaksivuotias!

Radisson Blu Oulu kokemuksia – Vau, Upeeta tokaisi kaksivuotias!

Radisson Blu Oulu kokemuksia – Vau, Upeeta -teksti on toteutettu yhteistyössä Radisson Blun ja Delux-Retkiperheen kanssa.

“Vau, Upeeta, hotelli” tokaisi kaksivuotias. “Meillä on huone ihan ylhäällä, mahtavaa” totesi viisivuotias. Meillä taitaa asustella kaksi matkailun ammattilaista, varsinaista hotellikriitikkoa. Kyllähän heillä perspektiiviä asiaan on. Pienempi vieraili kymmenessä eri maassa ensimmäisen ikävuoden aikana. Koemme, että matkailu on asia, johon kannattaa investoida kaikki liikenevät eurot. Perheen yhteiset kokemukset matkoilla jäävät syvälle lasten mieleen.

Kotimaanmatkailu kuuluu vuosittain elämäämme ja nyt ajoimme ensimmäistä kertaa Helsingistä Pyhätunturille. Teimme pysähdykset Radisson Blu Grand Tammerissa ja Radisson Blu Oulussa.

radisson blu oulu kokemuksia

Tunnelmasta toiseen

Hotellit ovat aivan erilaisia tunnelmaltaan, mutta kuitenkin tunnistettavia Radisson Blun konseptiksi. Grand Tammer huokuu menneen ajan loistoa. Pojat kutsuivat siellä itseään kuninkaiksi istuessaan aulan massiivisilla nojatuolilla. Oulun hotelli on taas moderni. Yövyimme Junior Suitessa numero 727, jolla on kokoa 45m2. Kun astuimme huoneeseen oli heti fiilis, että no nyt ollaan oikeassa paikassa. Sisustus kolahti jopa niin paljon, että taidan tuunata oman työpisteeni uuteen ilmeeseen, kuten tässä huoneessa on. Radisson Blu Oulussa on myös romanttinen Honeymoon-sviitti tai saunallinen sviitti. Honeymoon-sviitissä on upea punainen kylpyamme sekä pukeutumishuone kampauspöytineen.

radisson blu oulu kokemuksia

Perhepeti Junior Suitessa täytti toiveet

Parimetrinen sänky oli sopiva koko porukalle. Yhtenäisestä petarista iso plussa. Joskus on eteen tullut hotellien sänkyjä, joissa sängyt eivät edes pysy yhdessä kunnolla ja koita siinä sitten nukkua lapsi välissä. Junior Suite oli juuri hyvän kokoinen nelihenkiselle perheelle. Tilaa leikkiä ja levittäytyä oli hyvin. Tässä huoneessa viihtyisi pidempäänkin. Kyllähän tässä koko ajan omat vaatimukset kasvavat. Kun matkustaa aika paljon sitä ei nuoruusvuosien tapaan tyydy enää edullisiin muutaman tähden kohteisiin. Huoneella ja sängyllä on väliä.

Radisson Blussa halutaan, että nukut hyvin ja heräät energisenä seuraavaan päivään. He ovat kehittäneet Blu Dreams® -unikokemuksen. Blu Dreams -unikokemuksen lähtökohtana on Suomen Radisson Blu Hotelleille kehitetty oma Magic Bed® -vuode. Siinä nukkujaa hyväilee yksilöllisesti mukautuva älypatja, jonka materiaali reagoi kehon lämpöön ja painoon. Mieltymyksesi mukaisen tyynyn ja peiton voit valita monipuolisesta valikoimasta.  One Touch Service -näppäintä painamalla voi tilata maksutta huoneeseen rentoutumistarvikkeita kuten selkä- ja jalkahierontalaitteita sekä korvatulppia häiriöttömän unen varmistamiseksi. Tämä menikin meiltä ihan ohi, mutta sängyssä oli valmiiksi aivan täydelliset tyynyt ja peitot. Hieronta olisi kyllä kelvannut ja seuraavalla kerralla täytyy muistaa tämä.

radisson blu oulu kokemuksia

Taikajuomaa ja työjuttuja

Pysähdyksemme Ouluun oli nopea. Saavuimme klo 15 ja ehdimme ihastella hotellihuonetta ja käydä juomassa taikajuomat aulan baarissa. Ruokailimme hotellin ravintolassa pikaisesti, sillä minulla kuluikin ilta suoramyyntiliiketoimintani liiketoimintaesittelyssä pääkouluttajana. Koulutus pidettiin Radisson Blun kokoustiloissa, joten pääsin testaamaan nekin samalla. Oululaiset olivat oikein iloista ja innokasta väkeä.

Kun saavuin huoneeseen klo 20.30 oli miesväki seikkaillut torilla Oulun toripoliisia katsomassa ja leikkipuistossa. Nyt esikoinen oli vaahtokylvyssä ja pienempi katseli elokuvia leffakanavalta. Aamulla lähdimmekin ajelemaan kohti Pyhätunturia klo 10 aikaan. Esikoinen olisi halunnut jäädä mahtavaan hotellihuoneeseen. Totesin, että tulen Ouluun mielelläni kouluttamaan jatkossakin, koska hotellikokemus oli niin miellyttävä. Kannustan muitakin hankkimaan Radisson Blu Oulu kokemuksia.

radisson blu oulu kokemuksia

radisson blu oulu kokemuksia

Radisson Blun positiivinen tunnelma kolahtaa

Hotellikokemus koostuu pienistä yksityiskohdista. Itselleni kolahtaa Radisson Blu ketjussa erityisesti positiivinen yleistunnelma, erilaiset motivaatiolauseet puhuttelevat. Aamiainen on tietysti aivan omaa luokkaansa. Ei ole vielä tullut vastaan yhtä kauniisti katettua aamiaista, kuin Radisson Blun kohteissa. Radisson Blun aamiaiset ovat asettaneet sen tason, johon aina vertaa. Jos hotelliaamiaisia miettii Hard Rock Hotelli Punta Canassa oli myös hyvä aamiainen. Radisson Blu Oulun aamiaisella nautin tällä kertaa omeletin, lettuja hillolla ja mascarponevaahdolla, tuorepuristettua appelsiinimehua sekä smoothieta.

radisson blu oulu kokemuksia

radisson blu oulu kokemuksia

radisson blu oulu kokemuksia

radisson blu oulu kokemuksia

Rakastuimme totaalisesti Radisson Blun aamiaisiin Ruotsissa ja kirjoitin matkasta artikkelin Autolla Ruotsiin lasten kanssa – Uhka vai mahdollisuus?

Tutustu Radisson Blun kohteisiin täältä

Lue myös Radisson Blu Marina Palace kokemuksia – Kesäinen Turku lapsiperheille

Lue myös Radisson Blu Royal kokemuksia – Loma omassa kotikaupungissa

Lue myös Radisson Blu Seaside kokemuksia – Urbaani hotelli Helsingissä

Lue myös Radisson Blu Grand Tammer kokemuksia

delux-retkiperhe

Tule mukaan Delux-Retkiperheen Facebookkiin. Siellä on videoita reissuilta ja jaetaan myös muiden inspiroivia matkapostauksia sekä vinkkejä kivoista kohteista. Lue tästä kootusti matkablogiamme.

Delux-Retkiperhe arvostaa luontoa, luksusta ja laatuaikaa perheen kanssa. Inspiroidumme uusista paikoista ja hyvästä palvelusta. Jos haluat Delux-Retkiperheen tutustumaan kohteeseesi tai saada tuotteesi tai palvelusi mukaan matkakertomuksiin ota yhteyttä heidi@lapsennimi.com

 

radisson blu oulu kokemuksia

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi kirjoittaa mm. sisustusjuttuja sivustollamme. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto ja elämästä nauttiminen inspiroivien ihmisten kanssa pitävät Heidin fiiliksen yllä. Hän haluaa auttaa ihmisiä löytämään positiivisen vireen elämäänsä ja kannustaa kaikkia tavoittelemaan unelmiaan. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös