Liverpool

Matkapäiväkirja – Liverpool – Päivät 55-57

Matkapäiväkirja – Liverpool – Päivät 55-57

Liverpool oli matkamme viimeinen kaupunki. Olisimme viihtyneet pidempäänkin, mutta parissakin päivässä ehdimme näkemään ja tekemään paljon. Liverpool on yksi lempikaupungeistani!

Edellisen kerran olimme Liverpoolissa jouluna 2012. Silloin olimme matkalla mieheni kanssa kahdestaan, eikä lapsista ollut vielä tietoakaan. Kävimme katsomassa Liverpoolin jalkapallomatsin, aistimme tunnelmaa pubeissa ja söimme hyvin. Tällä kertaa meitä olikin jo neljä, ja pubit jäivät kokonaan väliin. Pojat kyllä kävivät katsomassa jalkapalloa. Lisäksi hengailimme muuten vaan kaupungilla, kävimme leikkipuistoissa, ravintoloissa, kahviloissa ja kirjastossa.

Pidän Liverpoolista erityisesti siksi, että siellä on laaja kävelykatualue, jonne ei autoilla ole asiaa. Mitä vähemmän autoja, sitä viihtyisämpää. Se korostuu etenkin pienten lasten kanssa, kun heidät voi päästää kävelemään eikä tarvitse pelätä että jompi kumpi keksii yllättäen sännätä autotielle.

Kuala Lumpurin pilvenpiirtäjät ovat vaikuttava näky, mutta itse kuitenkin viihdyn paremmin vähän pienemmässä kaupungissa ja olo on mukavampi, kun talot ovat matalampia.

Liverpool
Kaduilla oli leppoisa meininki. Katusoittajien lisäksi kaupungilta löytyi kymmenkunta pianoa, jota kuka tahansa sai mennä soittamaan.
Liverpool
Pingispöydät olivat yleisessä käytössä. Pelaaminen oli kyllä melko haastavaa näin pienten lasten kanssa, mutta pääasia että on hauskaa!

Liverpool

Muistelen, että edellisellä reissulla joulukuussa oli Suomeen verrattuna hyvin leutoa eikä lunta ollut laisinkaan. Kunhan pukeutui lämpimästi, niin ulkona kyllä tarkeni. Nyt elokuussa oli tietenkin lämpimämpää, mutta kyllähän se vähän viileältä tuntui sen jälkeen kun oli monta viikkoa viettänyt 30 asteen lämmössä.

Liverpool

Novotel Liverpool Centre

Majoituimme Liverpoolissa kaksi yötä Novotel-hotellissa. Hotellin sijainti on aivan loistava, ihan lähellä suurta kävelykatualuetta ja lyhyen kävelymatkan päässä juna-asemalta. Ihan lähellä on paljon ravintoloita ja kauppoja.

Hotelli oli siisti ja palvelu hyvää. Huonehintaan olisi kuulunut myös uima-altaan ja kuntosalin käyttö, mutta me emme niitä ehtineet testata. Lapsille oli pieni leikkihuone, josta löytyi pelipöytä ja muutamia kirjoja.

Novotel on edullinen varsinkin viikolla. Meillä yöpyminen torstaista perjantaihin maksoi noin 60 euroa, ja seuraava yö reilun satasen. Lauantain ja sunnuntain välinen yö olisi kuitenkin ollut 222 euroa, joka ilmeisesti johtui lauantai-illan Liverpoolin jalkapallo-ottelusta. Tämän takia päätimme yöpyä Novotelissa vain kaksi yötä.

Jamie’s Italian

Edellisellä Liverpoolin käynnillämme ihastuimme Jamie Oliverin italialaiseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää ja edullista, palvelu pelasi ja ravintola viihtyisä. Nämä muistot mielessämme suuntasimme heti ensimmäisenä Jamie’s Italianiin, emmekä joutuneet pettymään.

Ensimmäisenä ilahduimme ravintolan ulkopuolella olleesta mainoksesta, jossa luvattiin lasten syövän ilmaiseksi. Meidät otettiin ravintolaan ystävällisesti vastaan ja lapsille annettiin heti puuhakassit, joista löytyi vaikka mitä kivaa tekemistä ruokia odotellessa.

Lapsille oli oma ruokalista, jossa oli hyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja. Meille sovellettiin nirsoille lapsillemme mieluisat annokset mielihyvin. Jälkiruoaksi tuotiin vielä suklaajäätelöt.

Myös meille aikuisille löytyi maittavat ruoat. Minusta on kiva, että italialainen ruoka on muutakin kuin pitsaa ja pastaa. Itse asiassa ravintolasta ei saanut pitsaa ollenkaan.

Liverpool
Lasten salaatti.
Liverpool
Lapset saivat puuhapussin.

Liverpool Central Library

Kävimme Liverpoolin keskuskirjastossa, josta löytyi tosi kiva lastenkirjaosasto. Lueskelimme kirjoja kaikessa rauhassa, eivätkä lapset olisi millään halunneet lähteä pois. Lastenosastolla alkoi sattumalta myös satuhetki, jota lapsetkin kuuntelivat, vaikkeivat varmastikaan ymmärtäneet juonesta mitään.

Pidän kirjastoista ja kotonakin käymme usein lasten kanssa lähikirjastossamme. Jostain syystä en ole aiemmin käynyt matkoilla paikallisissa kirjastoissa, mutta jatkossa siihen tulee varmastikin muutos. Ne ovat vieläpä ilmaisia retkikohteita!

Liverpool
Liverpool Central Library.
Liverpool
Kirjaston lastenosasto ja satuhetki.
Liverpool
Kirjastossa oli myös viihtyisä kattoterassi, jossa saattoi syödä eväitä. Tai roikkua kaiteissa. 😀
Liverpool
Kirjasto oli hieno myös ulkoapäin. Vieressä oli myös museoita, mutta emme niihin jaksaneet tutustua tarkemmin.

Everton Park

Evertonin puistoon oli Liverpoolin kirjastolta reilun kilometrin kävelymatka. Puisto oli iso ja löysimme sieltä kaksi kivaa leikkipaikkaa. Lapset viihtyivät hyvin ja nautiskelimme viileästä ja raikkaasta loppukesän säästä. Puisto oli myös mäkinen, joten sieltä oli hienot maisemat Liverpooliin ja satamaan.

Sade ja nälkä ajoivat meidät pois puistosta. Ihan puiston liepeiltä emme löytäneet ravintolaa, vaan jouduimme hieman kävelemään ja etsiskelemään.

Liverpool
Everton Park.

Liverpool

Liverpool

Liverpool

Liverpool
Leikkipaikka Everton Parkissa.

Seuraavassa postauksessa kerron vielä matkamme viimeisestä päivästä ja kotiinpaluustamme.

Edellinen matkapäiväkirja löytyy täältä.

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös