Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua · pyyhkäise ›
Matkapäiväkirja – Vielä hetki Kuala Lumpurissa – Päivät 49-53
Ennen paluutamme Eurooppaan ehdimme vielä viettää viisi päivää Kuala Lumpurissa. Oli kiva palata tuttuun paikkaan. Edellisellä kerralla viihdyimme hyvin Kuala Lumpurissa, ja niin myös tällä kertaa.Soho Suites KLCC
Teimme huonevarauksen matkan päällä, sen jälkeen kun olimme olleet Kuala Lumpurissa ensimmäisen kerran. Halusimme majoittua tällä kertaa mahdollisimman lähelle KLCC-puistoa, koska sillä alueella on niin paljon nähtävää ja tekemistä kävelymatkan päässä. Päädyimme varaamaan huoneiston, jossa oli myös pesukone. Näin saimme pestyä kaikki pyykit ja puhtaat vaatteet riittäisivät loppumatkan ajan. Huoneistossa oli kaksi makuuhuonetta ja se sijaitsi 26. kerroksessa. Keittiössä oli mukavasti ruokailuvälineitä, astioita, paistinpannuja ja sen sellaisia. Pesukonekin oli hyvä ja kuivurissa sai pyykit kätevästi kuivattua. Viihdyimme asunnossa todella hyvin!



Petrosainsin tiedekeskus
Edellisessä Kuala Lumpurin postauksessa kerroinkin jo Petrosainsin tiedekeskuksesta. Koska viime kerralla jouduimme käymään paikan läpi vähän kiireellä, päätimme tehdä paikkaan uusintakäynnin. Tällä kertaa olimme hyvissä ajoin iltapäivällä paikalla. Paikalla oli aika paljon ihmisiä, ja lipunmyynnissä meille kerrottiin, että seuraava sisäänpääsy on vasta 45 minuutin päästä. Kävimme kahvilassa käymässä ja palasimme takaisin. Jouduimme silti jonottaa vielä toiset 45 minuuttia, mikä oli vähän rasittavaa lasten kanssa. Lopulta pääsimme sisälle, ja lapset olivat taas innoissaan. Esikoinen muisti edellisen käynnin ja juoksenteli innoissaan paikasta toiseen. En tiedä kuinka paljon vajaa 2-vuotiaamme muisti, mutta innoissaan oli hänkin. Tällä kertaa vietimme tiedekeskuksessa noin 2,5 tuntia, joka oli kaikkien mielestä tarpeeksi. Siltikään emme ehtineet tutkia läheskään kaikkia juttuja, koska lapset tykkäsivät jumittaa pitkiä aikoja heidän lempipaikoissaan. Emmekä me tietenkään heitä liikoja hoputtaneet.
Genting Highlands
Genting Highlandsiin oli noin tunnin taksimatka. Matkalla taksikuski varoitteli, että paikassa on tosi kylmää, vain 20 astetta. Me kyllä pärjäsimme sortseilla ja t-paidoilla, vaikka kyllähän se 20 astetta tuntui viileältä, varsinkin kun sattui sateinen ja sumuinen sää. Taksikuski kertoi myös, että Genting Highlandsissa asuvat hyvin rikkaat ihmiset. Malesiassa viileää ilmastoa pidetään arvossa, ja myös ilma on paljon puhtaampaa kuin Kuala Lumpurissa. Taksi jätti meidät Genting Highlandsin Outlet-kylään (Premium Outlets). Emme olleet shoppailleet juurikaan koko reissun aikana, joten nyt halusimme vähän koluta vaatekauppoja. Muutamia vaatekappaleita tuli ostettua meille aikuisille. Lapsetkin viihtyivät kun saivat leikkiä suihkulähteellä ja löytyi alueelta kiva leikkipaikkakin. Ravintoloissakin oli paljon valinnanvaraa.








KL Bird Park
Kävimme KL-lintupuistossa, jossa näimme monenlaista siipiveikkoa. Oli kiva kun linnuille sai ostaa ruokaa syötettäväksi. Lapset eivät kyllä oikein uskaltaneet syöttää lintuja, mutta onneksi sama ruoka sopi myös kaloille. Kalojen ruokkiminen on aina kivaa meidän lasten mielestä.






Kuala Lumpurin China Town
Käväisimme China Townissa, joka oli juuri sellainen kuin China Townilta voi odottaakin. Paljon tavaraa myynnissä ja paljon ihmisiä. Ei mitään erikoista nähtävää tai tekemistä, mutta jos aikaa on niin kannattaa käydä aistimassa tunnelmaa!

Lisää matkavinkkejä lasten kanssa: Matkailu lasten kanssa
Lue myös Reissuperheeltä: Reissuperhe – kaikki matkakohteemme lasten kanssa
Lue lisää: Aasia lasten kanssa – kaikki oppaamme ja kokemuksemme yhdessä paikassa.
Nämä saattavat kiinnostaa sinua:
Tytön nimet (A–Ö)Pojan nimet (A–Ö)Lemmikkien nimetSuosituimmat nimijututLuetuimmat jututUusimmat jututLapsiperheen oppaat
Lapsiarjen oppaat & koostesivut
VauvatietopankkiRaskausviikot 1–42Vauvan ruokaLapsen syöminenLapsen uniKuivaksi oppiminenLapsen ruutuaikaLasten turvallisuusRaskausajan ruokavalioMurrosikäLapsen kehitysSynnytysKeskenmeno & menetysVauvan itkuVauvan hankinnatParisuhdeVanhemman jaksaminenNeurokirjon lapsiUusperheMonikkoperheLasten leikitLasten laulutRunotLapsiperheen talousSynttäritLahjaideatLapsiperheen tuetSairas lapsiAllergiatMatkailu lasten kanssaRuuhkavuosien reseptitHarrastukset lapselle
Pikalinkit
Seuraa Lapsiarkea
Parhaat nimivinkit ja arjen jutut suoraan feediisi - liity yhteisöömme.
Kirjoittaja
Anna Holopainen
Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.
Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.
Suosituimmat Lapsiarjessa




