Lasten tunnekasvatus – Älä siirrä omia tunnehaavojasi lapsen käsiteltäväksi!
Lasten tunnekasvatus on monimutkaista puuhaa. Tästä artikkelista löytyy hyviä neuvoja siihen, miten päivität tietosi lasten tunnetaitojen kehittämisestä ajantasalle.
Voit lukea täältä myös ammattilaisen näkemyksen tunnetaidoista ja niiden sietämiskyvyn kehittämisestä.
”Totuus tulee lasten suusta” on kulutettu sanonta aikuisten keskuudessa.
Sanonta juontaa juurensa siitä, että lapset näyttävät avoimesti tunteensa, eivät mieti liikaa mitä sanovat, eivätkä teeskentele.
Lapsen tunnetaidot periytyvät vanhemmilta. Törmäsin tunnekouluttajan kirjoittamaan avartavaan artikkeliin vanhempien tunnehaavoista ja ymmärsin, että nyt ollaan tärkeän asian äärellä.
Artikkelin mukaan kivuliaat asiat, joita vanhempi ei pysty käsittelemään siirtyvät lapsen kannettaviksi.
Lasten tunnekasvatuksen avainasiat
Suurin osa vanhemmista haluaa auttaa lasta kehittämään terveen suhteen omiin tunteisiinsa.
Avainasiat lienevät osalle meistä itsestään selviä. Kaikki tunteet tulee sallia. Vanhemman tehtävä on tukea lasta kestämään myös negatiiviset tunteet ja olla mukana jakamassa ilon aiheita.
”Isot pojat eivät itke” ja muut samaan kategoriaan kuuluvat lausahdukset joutavat siis romukoppaan.
Aloita lasten tunnekasvatus itsestäsi
Miten onnistun kasvattamaan lapseni tasapainoiseksi ja tuntevaksi yksilöksi? Aion aloittaa itsestäni.
Keräsin artikkelista kolme pääkohtaa, joista itsensä työstäminen kannattaa aloittaa:
- Tutustu itseesi – Jos et ole tutustunut omiin tunteisiisi, on mahdotonta auttaa toista käymään omiaan läpi.
- Tule tietoiseksi asioista – Mitä kaipaat, mikä tuottaa iloa ja mikä auttaa jaksamaan
- Katso kipua silmästä silmään – Hyväksy tunnekokemus, älä ohita sitä.
Tunnistan artikkelista varsinkin yhden kohdan, jossa olen ajannut päin puuta: Mikäli mielessään kääntää kaiken aina positiiviseksi, on se tunteidensa ohittamista.
Vaikka puhuisi vaikeista asioista kuin vettä vaan, saattaa itse tunne asioiden takana jäädä kokematta.
”Kyllä minä kestän” ja ”minä olen reipas ja vahva” –hokemat ovat varmasti tuttuja monelle kiltin tytön tai pojan roolin kanssa painineille. Olisiko kuitenkin parempi tutustua itseensä, myöntää heikkoutensa ja kohdata ne?
Missä voi tutustua ja saada apua lasten tunnekasvatukseen?
Erilaiset sivustot käsittelevät lasten tunnekasvatusta ja antavat hyviä ohjeita vanhemmille:
- Neuvokas Perhe: Meidän perheen tunnetaidot
- Väestöliitto: Tunnetaidot
- Suomen mielenterveysseura: Tunnetaitojen perusteet
Osallistu tunnetaito- ohjaaja- koulutukseen:
- Tampereen kesäyliopisto: Lasten tunnetaito- ohjaaja- koulutus
- Pohjois- Pohjanmaan kesäyliopisto: Lasten tunnetaito-ohjaaja koulutus
Tärkeintä on kohdata lapsen tunteet sydän avoimena
Kuten artikkelistakin selviää, tärkeintä on joskus päästää irti opeista ja neuvoista. Kuunteleminen ja keskusteleminen eivät ole turhaan kasvatuskeskusteluissa esille nostettuja asioita.
Luksusta on jos pystymme vielä oppien ja neuvojen lisäksi kohdata toisemme avoimin mielin sydän lämpöä hehkuen.
Lue myös:
Tunnekirja lapsille – opeta lapselle tunteiden käsittelyä kirjojen avulla
Lasten aggressiokasvatus – kiukku on ihmisen perustunne
Tunnetaidot: Miten harjoitella pettymysten sietämistä?