Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua · pyyhkäise ›

Matkapäiväkirja – Langkawi lasten kanssa – Päivät 11-19
Vietimme Langkawilla yhdeksän ihanaa päivää. Nautimme erityisesti rannasta, uimisesta, auringosta ja hyvästä ruoasta. Langkawi on oivallinen paikka rentoutumiseen ja kauniista luonnosta nauttimiseen. Langkawi lasten kanssa on helppoa lomailua.Kuala Lumpurista matkustimme lentokoneella Langkawille. Siirtyminen meni kaikin puolin hyvin. Hotellilta oli puolen tunnin taksimatka lentokentälle ja lapset jaksoivat istua suht paikallaan koko matkan. Lento lähti klo 15 ja kesti vain tunnin. Me kaikki neljä nukuimme melkein koko lennon! Langkawin päässä matkalaukut tulivat melkein heti ja mitään rajamuodollisuuksia ei ollut kun kyseessä oli Malesian sisäinen lento. Taksinkin saimme heti ja jo 15 minuutin ajomatkan olimme perillä White Lodge -hotellilla.
White Lodge -hotelli
White Lodge on pienehkö hotelli. Huone on tavanomainen eli ihan mukava. Hotellialue on vehreä ja kaunis, mutta pienille lapsille siinä ei ollut juurikaan puuhaa uima-allasta lukuunottamatta. Myös netti oli aika huono ja toimi epävarmasti. Uima-allas oli meillä kovassa käytössä. Altaassa oli syvempi osa ja lapsille myös oma matalampi osionsa. Aluksi tyttöä täytyi pitää koko ajan kiinni, mutta jossain vaiheessa hän innostui sukeltamisesta ja oppi kulkemaan itse lastenaltaassa. Aina välillä hän kaatui ja meni pinnan alle mutta oppi nousemaan takaisin seisomaan. Metrin pituiselle lastenallas oli helpompi kun vesi ei ollut ihan kainaloihin asti.
Rantaelämää
Lähiranta Pantai Cenang on hyvin helppokulkuinen, sillä kiinteässä hiekassa pystyy kulkemaan rattaillakin. Tykkään myös siitä kun hiekka ei pöllyä niin paljoa. Hiekka on vesirajassa hyvin hienoa ja sen kanssa on jotenkin tosi terapeuttista muljata. Lasten kanssa on kiva rakennella linnoja tai kaivaa kuoppia. Myös simpukoita löytyy runsaasti, ja niitä on kiva keräillä ja tutkia. Rannalla käy pieni tuuli, joten ei tule tukalan kuuma. Vesi on todella lämmintä eikä vilu tullut missään vaiheessa kellekään vaikkei aina otettu edes pyyhkeitä mukaan.


Oriental Village
Yhtenä päivänä otimme taksin Oriental Villageen. Matka kesti alle puoli tuntia ja maksoi noin 10 euroa. Alueella oli vaikka mitä tekemistä. Sinne kannattaakin mennä jo aamupäivällä niin kerkeää olla vaikka koko päivän. Ensin kävimme duck tourilla, joka oli erityisesti pojan mieleen. Kyseessä oli kiertoajelu ankka-autolla, joka muuntuikin yhtäkkiä veneeksi. Ajoimme siis autolla suoraan veteen ja lähdimme siitä puksuttelemaan. Poika ihmetteli pitkään, miten voi olla mahdollista että auto muuttuu veneeksi!





Night Market
Night Marketteja järjestetään eri puolilla saarta eri päivinä. Cenangin alueella se on torstaisin on klo 17 alkaen. Hotellilta oli jonkin verran matkaa, joten päätimme ottaa taksin. Söimme illallisen ostamalla eri myyjiltä lihavartaita, kevätrullia, makkaroita ja vaikka mitä! Aina ei edes tiedetty mitä syötiin mutta hyvää oli. Kaikki maksoi noin 20snt-euron kappaleelta, joten eri makuja pääsi hyvin maistelemaan. Myös makeita ruokia löytyi vaikka minkälaista.
Underwater World
Aivan hotellimme vieressä oli Underwater World, joten olihan sielläkin pakko käydä. Näimme paljon erilaisia kaloja, ja lapset viihtyivät. Itse pidin erityisesti pingviineistä. Käymisen arvoinen paikka, varsinkin jos hotelli sijaitsee lähistöllä.
Rice Garden and Museum
Eräänä päivänä kävelimme muutaman kilometrin päästäksemme riisimuseoon. Se oli ilmainen paikka, jossa pääsi tutkimaan riisipeltoa lähietäisyydeltä. Lisäksi sisätiloissa oli museo, jossa kerrottiin tarkemmin riisinviljelyn historiasta.
Veneretki Kilim Geoforest Parkkiin
Viimeisenä päivänä Langkawilla ostimme veneretken, joka kesti noin 4 tuntia. Hintaan sisältyi kuljetukset hotellilta ja lapset pääsivät veloituksetta. Hinta oli noin 45 euroa per aikuinen. Matkanjärjestäjä oli Naam Adventures, jota voin lämpimästi suositella. Retken aikana näimme upeaa luontoa, mangrove-puita, apinoita, kallioita, luolia, kotkia sekä kävimme lepakkoluolassa taskulamppujen kanssa ja kalafarmilla syöttämässä kaloja. Lopuksi olisi pitänyt päästä vielä uimaan, mutta se jäi väliin kun meidät yllätti monsuunisade. No ainakin olimme yhtä märkiä kuin jos olisimme käyneet uimassa… Rankkasade oli kyllä myös osaltaan harvinainen kokemus!


Langkawi lasten kanssa
- Helppo kohde lasten kanssa. Rannat ovat lapsiystävällisiä ja tekemistä riittää.
- Kaikki osaavat englantia, joten asiointi on helppoa.
- Helppo ja halpa saapua Kuala Lumpurista.
- Ravintoloita oli paljon ja valinnanvaraa riitti. Eniten oli kalaravintoloita, meksikolaisia, intialaisia ja italialaisia ravintoloita. Pääruoka maksaa noin 5-10 euroa.
- Heinäkuussa on off season, joten majoitukset saa halvemmalla ja nähtävyyksissä ja rannoilla ei ole ruuhkaa. Lämpötila on muutaman asteen viileämpi kuin esim. tammikuussa, jolloin voi mennä jo tukalan kuuman puolelle. Sateita on jonkin verran, mutta meitä ne eivät haitanneet.
- Heinäkuussa ei ollut paljoa eurooppalaisia turisteja, vaan paljon intialaisia, aasialaisia ja arabeja näin karkeasti luokiteltuna. Vaaleatukkaiset lapsemme herättivät suurta huomiota ja moni otti kuviakin meistä. Rannoilla oli tyhjää, kun monet aasialaiset eivät halua ruskettua ja he tulivat uimaan vasta auringon laskeuduttua. Myös päästä varpaisiin hunnutettuja naisia oli paljon, ja hekään eivät tietenkään uimarantoja kansoittaneet.
- Apinoista meitä varoitti moni paikallinen. Ne voivat olla aggressiivisia ja hyökätä kimppuun ja voivat myös levittää tauteja. Apinoiden lähelle ei saa mennä.
- Hyvä idea voisi olla vuokrata auto ja tehdä päiväretki saaren ympäri. Liikenne ei ollut mitenkään kaoottista, joten auton ajaminen lienee helppo homma vasemmanpuoleisesta liikenteestä huolimatta.
Lisää matkavinkkejä lasten kanssa: Matkailu lasten kanssa
Lue myös Reissuperheeltä: Reissuperhe – kaikki matkakohteemme lasten kanssa
Lue lisää: Aasia lasten kanssa – kaikki oppaamme ja kokemuksemme yhdessä paikassa.
Nämä saattavat kiinnostaa sinua:
Tytön nimet (A–Ö)Pojan nimet (A–Ö)Lemmikkien nimetSuosituimmat nimijututLuetuimmat jututUusimmat jututLapsiperheen oppaat
Lapsiarjen oppaat & koostesivut
VauvatietopankkiRaskausviikot 1–42Vauvan ruokaLapsen syöminenLapsen uniKuivaksi oppiminenLapsen ruutuaikaLasten turvallisuusRaskausajan ruokavalioMurrosikäLapsen kehitysSynnytysKeskenmeno & menetysVauvan itkuVauvan hankinnatParisuhdeVanhemman jaksaminenNeurokirjon lapsiUusperheMonikkoperheLasten leikitLasten laulutRunotLapsiperheen talousSynttäritLahjaideatLapsiperheen tuetSairas lapsiAllergiatMatkailu lasten kanssaRuuhkavuosien reseptitHarrastukset lapselle
Pikalinkit
Seuraa Lapsiarkea
Parhaat nimivinkit ja arjen jutut suoraan feediisi - liity yhteisöömme.
Kirjoittaja
Anna Holopainen
Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.
Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.
Suosituimmat Lapsiarjessa





