Vatsatauti lapsella
Seuraavan Vatsatauti lapsella -artikkelin mahdollistaa yhteistyömme Vermanin kanssa
Lapsen vatsatauti on usein melkoisen hullunmyllyn aiheuttava vaiva. Vatsa on löysällä ja se kipuilee, oksennus voi yllättää nopeasti. Myös päänsärky ja kuumeilu voivat liittyä vatsatautiin. Yleensä taustalla on virus, ja vatsatauti myös tarttuu erittäin helposti. Onkin hyvin yleistä, että kerralla miltei koko koululuokka tai päiväkotiryhmä on taudin kourissa. Joskus vatsatauti lapsella johtuu bakteerista.
Norovirus on yleinen vatsataudin aiheuttaja, mutta lapsilla huomattavasti harvinaisempi kuin aikuisilla. Myös bakteerin aiheuttama vatsatauti on toki mahdollinen. Lapsella vatsataudin ja ripuloinnin taustalla on usein rotavirus. Aiheuttaja voi olla myös kalikivirus, joka voi varsinkin kesäaikaan tarttua ruoan tai juomaveden kautta myös kotimaassa.
Miten välttyä vatsataudilta?
Valitettavasti lapsen vatsataudilta välttyminen on hyvin vaikeaa sen tarttuvuuden takia. Perushygieniasta huolehtiminen ja käsienpesun lisääminen voivat auttaa taudin välttämisessä. Kuitenkin: vaikka tartunnan saamista on vaikea välttää, vahinkoa ei pidä laittaa eteenpäin. Siksi olisi tärkeää pyrkiä lepäämään ja antaa taudin mennä ohi kaikessa rauhassa: lasta ei pitäisi laittaa liian aikaisin takaisin kouluun tai päiväkotiin, aikuisen ei pitäisi lähteä puolikuntoisena työpaikalle tautia levittämään.
Virukset, jotka aiheuttavat vatsatautia, eivät ole riesa ainoastaan ärhäkän tarttuvuutensa ansiosta. Ne nimittäin myös säilyvät erittäin pitkään sellaisilla pinnoilla, joihin infektion saanut henkilö on koskenut: pöydät, ovenkahvat, näppäimistöt, kosketusnäytöt, hanat, katkaisijat, jne. Tällaisten pintojen peseminen on tietysti kannattavaa jo yleisen siisteydenkin takia, mutta viruksen välttäminen vaatisi miltei kaikkien pintojen jatkuvaa hinkkaamista.
Vatsatauti lapsella koettelee koko perheen voimia
Tartunnan voi saada myös sellaiselta henkilöltä, joka on oireeton ja jolla tauti ei ole vielä puhjennut. Tämänkin takia taudin välttäminen on hankalaa – vanhemmat saattavat laittaa virusta kantavan lapsen tarhaan tai kouluun, koska hän ei vaikuta sairaalta.
Maitohappobakteerit ovat hyväksi lapsen terveydelle ja ne saattavat lyhentää vatsataudin kestoa tai lieventää oireita. Lisää tietoa aiheesta löytyy Maitohappobakteeri lapselle – Aina matkoilla mukana.
Lapsen vatsataudin hoitaminen
Kun lapsi on saanut vatsataudin, hoitokeinot ovat tietenkin tarpeen. Niitä vain ei kovin paljoa ole tarjolla. Yleensä vatsatauti lapsella kestää korkeintaan viikon ja menee ohi ajan kanssa. Pitkittyessään rotaviruksen aiheuttama vatsatauti voi kuitenkin kestää yli viikonkin. Varsinkin pienemmillä lapsilla ripulointi kestää parikin viikkoa. Rotavirukseen on kehitetty kyllä rokote, mutta se ei ole 100-prosenttisen tehokas. Lisäksi vatsatautia lapsilla aiheuttavat myös muut virukset.
Oksentelun ja mahdollisen kuumeisen hikoilun takia etenkin nesteytyksestä on kuitenkin hyvä huolehtia. Runsaasti sokeroituja juomia, kuten virvoitusjuomia, ei kuitenkaan suositella. Tärkeintä kuitenkin on, että lapselle löytyy jokin juoma, jota hän mielellään juo. Samaten tulisi välttää voimakkaasti maustettuja ja vatsaa ärsyttäviä ruokia. Oksentelun kautta elimistöstä poistuvia suoloja korvaa esimerkiksi Rela juomajauhe. Se on elektrolyyttejä, glukoosia, sinkkiä ja Lactobacillus reuteri -maitohappobakteereita sisältävä juomajauhe.
Mikäli vatsa- tai oksennustauti on seurausta ulkomaanmatkasta, antibioottihoito saattaa olla tarpeen, varsinkin jos siihen liittyy kuumeilua. Lääkärikäynti saattaa olla paikallaan eräissä muissakin tapauksissa. Meidän molemmat pojat saivat Rodoksella kuumeisen vatsataudin. Kuume kesti pienemmällä viikon ja kävimme kolmesti lääkärissä sen takia. Oksentelua tautiin ei liittynyt eikä myöskään kovaa ripulia. Lastenklinikalla todettiin yleisesti ruoan tai juoman välityksellä tarttuva bakteerin aiheuttama vatsatauti, joka ei kuitenkaan vaatinut lääkitystä. Luulen, että poikien käyttämillä maitohappobakteereilla oli vaikutusta siihen, että vatsatauti ei näyttäytynyt pahana ripulina. Lapsen onneksi imetin vielä häntä, sillä ruoka ei maistunut viikkoon. Lapsi oksentaa – vaarana kuivuminen artikkelista löytyy hyviä vinkkejä lapsen hoitoon oksennustaudin varalta.
Missä vaiheessa lapsi läkäriin?
Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että alle puolivuotias lapsi tulisi aina viedä lääkäriin vatsataudin oireiden ilmaantuessa. Samoin tulee toimia, mikäli oksentelu ja ripulointi on likipitäen taukoamatonta tai jatkuu yli 3 vuorokautta. Vanhempien tulisi kiinnittää huomiota lapsen ulosteeseen: jos se sisältää verta, on lääkäriin hakeuduttava välittömästi. Samaten korkea, yli 39-asteinen kuume edellyttää lääkärikäyntiä.
Myös lapsen painoa on hyvä seurata. Mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä vakavampia seurauksia voi olla mikäli ruoka ei pysy sisällä ja ravintoaineet eivät pääse imeytymään. Jos lapsi ei kykene juomaan tai oksentaa kaiken saamansa ravinnon ja nesteen, on tällöinkin hakeuduttava lääkäriin. Mikäli vatsatauti on kaukomatkan peruja, kannattaa lääkärikäynti myös tehdä varmuuden vuoksi.
Oksentelu ja vatsakivut voivat luonnollisesti olla oire myös jostakin muusta kuin virus- tai bakteeriperäisestä vatsataudista. Esimerkiksi aivotärähdyksen seuraukset voi sekoittaa vatsataudin oireisiin.
Rela-tuotteita lapsen vatsan hyvinvointiin
Rela-tuotteiden takana on vuonna 1987 perustettu suomalainen perheyritys Verman. Tuotevalikoimaan kuuluu reseptilääkkeitä, itsehoitolääkkeitä, ravintolisiä, haavanhoitotuotteita sekä terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita.
Vermanin tuotteita on markkinoilla Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä. Toiminnassaan Verman keskittyy myyntiin, markkinointiin ja tuotekehitykseen. Pääkonttori sijaitsee Keravalla.