Tällä viikolla ainakin minua on masentanut…
Olen nimittäin kestänyt talven pitkät pimeät kuukaudet haaveilemalla kesästä. (Selviytymiskeino oli kuulema sama myös pari vuosikymmentä sitten!)
”Sitten tarkenee jo istua hiekkalaatikon reunalla…”
”Voin olla rannalla lapsen kanssa koko päivän ja ottaa aurinkoa!”
”Kerrankin saan hyvän pohjarusketuksen ennen joka talvista Thaimaan matkaa…”
”Sitten ei tarvitse pukea tälle kirkuvalle ja kiemurtelevalle muksulle sen seitsemää vaatekerrosta… Kuulitko Ville-Emilia? Sitten saat lähteä vaikka noissa vaatteissa ulos! Äiti lupaa sen!”
Mutta vaatteiden vähentämisen sijaan olen pukenut lapselle yhä neljä vaatekerrosta…
Samalla olen joutunut perumaan antamani kesän alkamisen merkit:
”No sitten, kun kerho loppuu…”
”No sitten, kun Jani-Jadelta loppuu koulu ja hänellä alkaa kesäloma…”
”No sitten, kun on Annan ylioppilasjuhlat!”
”No viimeistään sitten, kun Janne-setä menee naimisiin! Silloin viimeistään on kesä! Äiti lupaa sen!”
”Äiti… Onko nyt kesä?”
”Eipä taida olla…”
Turhauttavaa. Eikö?
Mutta onneksi kesän valo on jo täällä.
Yllä olevat kuvat on otettu viime yönä klo 00.15!
