Matkapäiväkirja – Lontoon nähtävyyksiä – Päivät 1-2
Lomamatkamme on alkanut vihdoinkin! Kahteen ensimmäiseen matkapäivään on mahtunut mm. lentomatka ja Lontoon nähtävyyksiä.
Matkamme alkoi perjantaina, kun lento kohti Lontoota lähti klo 16. Lento kesti noin kolme tuntia, joten laskeuduimme paikallista aikaa klo 17.
Lentomatka meni ihan hyvin, mitä nyt tyttö oli aika vauhdikkaalla päällä. Onneksi viereisellä penkillä oli kaksi tyhjää paikkaa, joten valtasimme hieman lisätilaa itsellemme. Tyttö ei ollut hetkeäkään paikallaan. Edes iPadin peleihin hän ei juurikaan jaksanut keskittyä. Pojalla sen sijaan oli uusi Lego-pakkaus jota hän keskittyneesti rakenteli.

Lontoon päässä ostimme lentokentältä eväät mukaan ja suuntasimme metrolle. Yhdellä vaihdolla pääsimme Victorian asemalle, josta oli lyhyt kävelymatka hotellille. Metrossa eteen tuli joitakin portaita, mutta ne eivät olleet pitkiä ja ihmisiä oli kovasti auttamassa myös.
Lontoo on kallis kaupunki ja perhehuoneita ei juurikaan ole saatavilla alle satasella. Valitsimme Stanley Housen hinnan (vajaan 120 euroa per yö) ja sijainnin takia. Huone on juuri sitä mitä ajattelinkin eli vähän nuhjuinen mutta oikein toimiva kahdeksi yöksi.
Kun pääsimme hotellihuoneeseen, oli kello jo yli kahdeksan eli Suomen aikaa yli kymmenen. Lapsemme menevät yleensä kahdeksalta nukkumaan joten ihmeen hyvin he jaksoivat hotellille asti. Onneksi olimme jo syöneet metromatkalla, joten iltapesujen jälkeen painuimme suoraan nukkumaan. Yleensä käyn lasten kanssa yhdessä suihkussa, mutta huoneen suihku oli niin pieni ettei sinne mahtunut. Lapset kävivät siis yhdessä ja me aikuiset vuorotellen.
Aamulla söimme huonehintaan kuuluvan aamiaisen. Se oli tyypillinen englantilainen aamiainen eli munia, makkaraa, pekonia ja papuja. Lisäksi tarjolla oli paahtoleipää, voita, hilloja, appelsiinimehua, teetä ja kahvia.

Aamiaisen jälkeen lähdimme kävellen Hamleysiin (188-196 Regent St, Soho). Poika nimittäin oli lievästi sanottuna tulisilla hiilillä kun olimme kertoneet, että Lontoosta löytyy paljon Tuomas Vetureita ja että ostamme hänelle yhden junan.
Hamleys olikin melkoinen elämys! Siellä oli jos jonkinlaista menoa ja meininkiä ja leluja seitsemässä kerroksessa. Poika valitsi itselleen Hiro-junan ja tyttö ihastui Hyrräpää-tuotteisiin, joista valitsimme yhden.



Lelujen lisäksi myynnissä oli muun muassa jäätelöä, vohvelia, mehua ja smoothieta. Me emme jääneet maistelemaan valikoimaa, vaan lähdimme läheiseen puistoon pitämään jätskitaukoa ja leikkimään uusilla leluilla.

Tauon jälkeen lähdimme kävelemään London Eyelle. Emme sitten kuitenkaan menneet kyytiin, koska poika ei halunnut ja sinne oli jonoa ja pääsymaksukin tuntui vähän turhan kalliilta.
Kävimme syömässä Azzurrossa (1 Sutton Walk, Lambeth), joka oli hyvä ja edullinen italialainen ravintola. Melkein saimme syödä rauhassa kun poika nukahti rattaisiin ja tyttö manducaan. Siirsin tytön syliin ja hän nukkui siinä, mutta kun yritin ovelasti siirtää hänet sohvalle nukkumaan, hän heräsi ja alkoi välittömästi hääräämään joka suuntaan. Tyttö nukkui sitten vain 10 minuutin unet ja meidän rauhallinen ruokatauko oli haave vain.
Ruokailun jälkeen poikakin heräsi ja suuntasimme metrolla Hyde Parkkiin. Ostimme lapsille matkan varrelta vähän syötävää ja lähdimme kävelemään puistoon. Lapset viihtyivät hyvin ja juoksentelivat ympäriinsä. Oli kiva kun näkyi paljon erilaisia lintuja ja tosi kesyjä oravia. Oravat tulivat hakemaan pähkinöitä kädestä.

Puistosta löytyy paljon vessoja ja pieniä kahviloita, joista saa pientä purtavaa. Lasten kanssa kannattaa käydä myös leikkipuistossa. Se oli tosi kiva paikka josta löytyi tekemistä kaiken ikäisille, mm. keinut, liukumäkiä, kiipeilytelineitä ja vesileikkipaikka. Kannattaa ottaa varavaatteet mukaan! Meille ne tulivat todella tarpeeseen kun molenmat lapset olivat aivan litimärkiä.

Ulkoleikkien jälkeen kello oli jo melkein kuusi, joten päätimme suunnata takaisin hotellille. Tyttö oli sen verran väsynyt, etten halunnut viedä häntä enää ravintolaan riehumaan. Kävimme siis tyttöjen kesken ostamassa kaupasta iltapalat huoneeseen, ja pojat kävivät meksikolaisessa ravintolassa.
Toimelias päivä kaiken kaikkiaan ja paljon tuli käveltyä. Näimme paljon myös muita Lontoon nähtävyyksiä kuten Buckinghamin palatsin ja Big Benin. Me vähän vierastamme näitä kuuluisia nähtävyyksiä, kun niiden ympärillä parveilee niin paljon turisteja selfie-tikkuineen. Lasten kanssa ryysis ja jonottaminen eivät ole yhtään kivoja juttuja. Muutenkin tykkäämme enemmän vain aistia kaupungin tunnelmaa ja huomata eri paikoista jännittäviä pieniä yksityiskohtia.
Huomenna jatkamme matkaa eteenpäin kohti Birminghamia!
Voit seurata blogiani myös Facebookissa osoitteessa https://www.facebook.com/annanmatkablogi/