Lasten kanssa matkustaminen pelkkää hermojen kiristelyä?
Nyt ollaan palattu Suomeen pienen Tukholman reissun jälkeen, ja niistellään täällä kilpaa.
Polkaistiin loma käyntiin pienellä minilomalla Tukholmassa, ja kyllä sitä ennen reissua mietti, että tuleeko tästä lomafiilis, vai onko se reissu pelkkää hermojen kiristelyä?
Yksin kun lähtee kahden hoitoikäisen lapsen (2,5v ja 5,5v) kanssa reissuun, niin kyllä vähän jänskätti, että tuleeko kotiin enää kahden lapsen tai ehjien hermojen kanssa.
Mutta toisin kävi! Meidän miniloma oli kunnon success!
Reissu tuntui olevan jo tuhoontuomittu ennen, kuin se ehti edes alkamaan. Olin tilaamassa taksia, sillä mun pitäisi yhdellä kädellä työntää lastenrattaita, toisella kädellä vetää matkalaukkua perässä, ja kolmannella kädellä pitää huoli tuosta isommasta lapsesta. Taksikeskuksesta ilmoitettiin, että eteläsataman autoliikenne on tuolta päivältä suljettu tapahtuman vuoksi. Siinäpä sitten iltasella miettimään, että miten me sinne satamaan päästään. Onnekseni aivan ihana ystävä tarjoutui meitä auttamaan, ja tuli kotiovelta meitä hakemaan, työnsi rattaita satamaan, ja näin ollen mun kädet jäi vapaaksi matkalaukulle ja isommalle lapselle.
Päästiin kuin päästiinkin satamaan, suoraan liput ottamaan ja sisään laivaan. Hytin jääkaapissa odotti kylmä kuohuviini, ja lapsille lasten limpparit, joten lomajuomat oli enemmän kuin kohillaan! Loma siis alkoi erittäin mieluisalla tavalla.
Siitä mentiin syömään ja sen jälkeen olikin iltamyöhään lapsille tapahtumaa laivalla. Käytiin askartelemassa, katselemassa maisemia laivan kannella, leikkimässä ja diskoilemassa. Illalla vielä tsekkasin Tukholman sääennusteen, +20 astetta ja pelkkää aurinkoa, ai että mikä lomasää!

Laivan parisänky oli mitä ilmeisimmin parasta antia yöunille, sillä lapset veti kellon ympäri unta, ja mäkin nukuin kahdeksan tunnin yöunet. Normaalin 5-6 yöunitunnin sijasta tuo kahdeksan tuntia oli aivan luksus. Heräämisen jälkeen mentiin aamupalalle, kuohuviinillä varustettu aamupala ja kahvi pöytään tarjoiltuna, ei ollenkaan paha!

Sääennusteet oli kyllä muuttuneet ihan päinvastaiseksi, sillä vettä tuli kaatamalla koooko päivän. Mutta ei se sade meitä hidastanut. Vähän jouduttiin muuttamaan suunnitelmia, eli ulkoleikkipuistojen ja nähtävyyksien tilalle tuli shoppailureissu. Monta tuntia käveltiin kaupungilla kaupasta toiseen, ja kyllä siinä sai moneen kertaan miettiä, että kenen lapset mulla on mukana, kun olivat niin nätisti. Jokaisen kaupan edessä poika tuli oma-aloitteisesti rattaisiin istumaan, ja kaupasta ulos tullessa hyppäsi kävelemään, ja tämä toistui jokaisen yli kahdenkymmenen kaupan kohdalla. Yleensä kun tuo rattaisiin saaminen on pitkän neuvottelun aikaansaamista.
Ruokaa lapset jaksoivat odottaa hienosti, ja söivätkin ihan rauhassa, eikä kenelläkään ollut kiire mihinkään.
Siis aivan uskomattoman onnistunut miniloma takana!
Lapset nauttivat, ja kyllä äitikin sai nauttia oikein kunnolla. Hyviä yöunia, todella hyvää ruokaa (valmiiksi tarjoiltuna), ja kaksi pientä riitapukariani olivat ihan täysiä enkeleitä. En voi vieläkään uskoa, että kukaan ei riidellyt, valittanut, kitissyt, uhmannut, kiukutellut, vaan kaikki meni aivan nappiin. Jopa niin nappiin, että uhkarohkeana mietin loppukesälle kolmisteen ulkomaan matkaa!

Pojalla nousi vielä maanantaina kuume, mutta siitä huolimatta hän jaksoi olla todella reipas, eikä tullut mitään kipeäkiukkuakaan. Nyt me ollaan kaikki flunssan kourissa, mutta eiköhän tämä tästä ensi viikkoon mennessä helpota.
Ehdottomasti lasten kanssa matkustaminen voi olla loma, eikä pelkkää hermojen kiristelyä. Ehkä se asennekin ratkaisee, kun lähtee reissuun lasten ehdoilla, ja osaa kääntää itsekin sen lomakytkimen päälle.
Lue täältä, kuinka matkustaminen muuttuu lasten tulon myötä.