lapsi rannalla kesalomareissu lasten kanssa

Kesälomareissu lasten kanssa – Kotimaan matkailu

Kesälomareissu lasten kanssa kotimaassa

Perheemme perinteenä on ollut kesäisin tehdä  kotimaan kesälomareissu lasten kanssa. Olemme yhdistäneet kauempana asuvien sukulaisten luona kyläilyn muuhun lapsille ja aikuisille mieluisaan ohjelmaan. Samalla on tullut huomattua, että tekemistä lapsiperheelle riittää vaikka kuinka paljon.

Suomi on pullollaan kauniita kesäkaupunkeja ja puuhapuistoja kaikenikäisille lapsille.

Reissussa lasten kanssa aina oleellisinta on ottaa rento asenne mukaan. Eli hyväksyä se, että kaikenlaisia yllättäviä tilanteita tulee vastaan. Esimerkiksi yhdellä kesälomareissullamme nappasimme koko perheelle noro-viruksen matkaamme, kun taas viime kesänä autostamme hajosi akku Yyterin rannalla.

Kaikista yllättävistä tilanteista on selvitty ja usein ne haastavimmat hetket naurattavat jälkikäteen eniten! Kieltämättä viime kesänä hetken mietitytti, kannattiko maksaa yöstä ihanassa kylpylähotellissa, kun kuopuksemme heräsi neljältä aamulla huutamaan kurkku suorana puhkeavan hampaan takia, eikä auttanut muu kuin lähteä aikaiselle vaunulenkille. Siitäkin reissusta jäi kaikesta huolimatta ihanat muistot!

kesalomareissu lasten kanssa

Miten suunnitella kesälomareissu lasten kanssa?

  • Automatkojen pituus. Kuinka hyvin lapsenne viihtyvät autossa? Me olemme tehneet sen ratkaisun, että mieluummin yövymme jossain matkan varrella, kuin ajamme pitkiä matkoja kiukuttelevien lasten kanssa. Olemme aina taktikoineet lähdöt niin, että ajamme lasten päiväunien aikaan. Isommalle lapselle on helppo keksiä tablettia ja muuta viihdykettä ajomatkan ajaksi, mutta ihan pienen kanssa helpointa on matkata unien aikaan.
  • Lasten ikä. Meillä on toistaiseksi kokemusta vain alle 5-vuotiaista lapsista, joten olemme valikoineet kohteet sen mukaan, missä riittää touhua perheen pienimmille. Kun lapset kasvavat, tulee varmasti enemmän kierrettyä vesipuistoja ja suuria huvipuistoja.
  • Majoitusvaihtoehdot. Leirintäalueet kutsuvat varmasti meitä tulevaisuudessa edullisuutensa vuoksi, ja leirielämässä on lisäksi oma, kiva tunnelmansa. Toistaiseksi olemme valinneet mukavuudenhaluisesti hotelliyöpymiset tai sukulaisten luona yöpymiset, koska perheessä on ollut vaippaikäisiä.
  • Reissun pituus. Itse tykkään tehdä vähintään viikon reissuja, koska silloin pääsee ihan eri tavalla irrottautumaan kotiympyröistä. Tavaraa viikon matkalle pienten kanssa saa kyllä pakata melkoisen paljon.
  • Ajoreitin varrella olevat mahdolliset kivat paikat. Olemme reissuillamme löytäneet useita kivoja paikkoja, joista emme ole aikaisemmin kuulleetkaan. Missä tahansa ajeleekin, voi tulla vastaan kivoja puistoja ja muuta puuhaa lapsille.

Monet pienemmät puuhapuistot eivät juurikaan mainosta itseään. Kannattaa siis pitää silmät auki!

kesamaisemissa

Hauskoja kohteita pienille lapsille

Jos nämä kohteet sattuvat ajoreittinne varrelle, suosittelen piipahtamaan näissä:

  • Puuhapuisto Veijari Saarijärvellä. Paljon pomppulinnoja, polkuautoja, akvaarioita ja vieläpä kotieläinpuisto. Satuimme sattumalta tämän paikan löytämään, mutta siellä vierähtikin kokonainen päivä.
  • Kesämaa Punkaharjulla. Olimme täällä kun esikoisemme oli vasta 1,5-vuotias, mutta niinkin pienelle riitti touhua koko päiväksi, päiväunet vaan nukuttiin välillä rattaissa. Kesämaassa on vesipuistoalue erikseen sekä myös pomppulinnat ja seikkailualueet. Punkaharjun seutu on niin kaunista, että sinne ja Kesämaahan tulee varmasti mentyä uudestaankin.
  • Kalajoen hiekkasärkät. Pienellä alueella riittää niin paljon tekemistä, että kaikenikäisille on jotain. Viime kesänä kun lapsemme olivat molemmat alle 4-vuotiaita, tuntui kuitenkin että vielä enemmän riittäisi puuhaa vähän isommille lapsille. Palaamme siis sinne parin vuoden päästä.
  • Kirjurinluodon puisto Porissa. Varmaankin paras leikkipuisto, missä olemme käyneet. Lisäksi kun yhdistää reissuun ihanan Yyterin rannan, ei voi mennä pieleen muu kuin mahdollisesti Suomen sää.
  • Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo Kälviällä. Kalajoen-reissulla ajoimme sattumalta tämän ohi, ja ajattelimme piipahtaa hetkeksi, mutta täälläkin lapset olisivat leikkineet mielellään koko päivän. Vanhoja autoja ja trakotereita, eläimiä ja muuta hauskaa. Mieleenpainuvinta taisi olla ihanasti kaupaksi sisustettu leikkimökki, jossa 3,5-vuotias poikamme olisi leikkinyt vaikka kuinka kauan.

Hauskaa kesälomareissua kaikille sellaista suunnitteleville, ja toivotaan kesäisempiä ilmoja loppukesälle!

Lue lisää:

Kanniston kotieläintila ja Loimaa lasten kanssa lomaillen

Tekemistä Tampereella – lue matkailuvinkit Tampereelle!

Hämeenlinna lapsille – historiaa, aktiviteetteja ja ruokaelämyksiä

Maatilamatkailu on lapsiperheelle oiva valinta – Viikonloppulomalla Ilolan maatilalla

Jyväskylä lasten kanssa

Virrat – matkavinkit Virroille

Satu Oukka

Kirjoittaja on toimintaterapeutiksi valmistunut 4- ja 1-vuotiaiden poikien äiti.

Onnen palaset koostuvat vilinän ja melskeen keskeltä löytyvistä pienistä, kauniista hetkistä.

Takaisin ylös