Poimin eräästä päässäni soivasta Scandinavian Music Groupin kappaleesta viikon lapsiarkiajatuksen:
Minä kannan sinua!
Olen kerran luvannut tyttärelleni kantaa häntä aina, jos hän ei jaksa itse kävellä. Se on tehtäväni. Kaikelta ei elämässä pysty – eikä tarvitse pystyä – suojelemaan, mutta kiviä voi aina kerätä pois matkan varrelta. Ja voimattoman voi kantaa joskus juurien yli.
Paitsi, että aion auttaa häntä vaikeuksissa, olen myös kirjaimellisesti kantanut häntä erilaisilla kantovälineillä vauva-ajasta lähtien.
Jos kantoliinojen solmiminen tuntuu liian monimutkaiselta kannattaa tutustua kantoreppuihin. Kantoreppu on kätevä ja helppo väline lapsen kuljettamiseen. Vauvaa on ihanaa kantaa lähellä sydäntä ja taaperon kantamisen voi ottaa hyötyliikunnan kannalta. Oikeanlaisilla kantovälineillä on myös taaperon kantaminen mukavan tuntuista.
Ergonomisella kantovälineellä voit tarjota sekä mukavan kyydin, että lisää läheisyyttä lapselle. Kantamalla pääsee helpommin liikkumaan ahtaissa paikoissa, ja mikään ei voi olla suloisempaa kuin kyytiläisen nukahtaminen kantajan selkää tai rintaa vasten. Kantamista kannattaa myös harkita lääkkeenä vatsavaivoihin, sillä pystyasento helpottaa monia mahanpuruista kärsiviä vauvoja.
Voit lukea henkilökohtaisia kantokokemuksiani lisää blogistani ja lisää tietoa kantamisesta löydät erilaisilta verkkosivuilta.
Sydämeni suli, kun yhtenä päivänä taaperoni tuli kantorepun kanssa luokseni ja pyysi päästä kyytiin. Koska lupaukset on pidettävä, otin hänet kyytiini ja olimme molemmat valtavan onnellisia jälleen kerran.
Lue myös edellisen viikon lapsiarkiajatus!
Tästä pääset lukemaan kaikki artikkelini.
