Matkabloggaaja Dominikaanisessa tasavallassa

Uusi matkabloggaaja esittäytyy

Uusi matkabloggaaja esittäytyy

Olen Lapsennimi.comin uusi matkabloggaaja. Keskityn teksteissäni erityisesti kokemuksiini lasten kanssa matkustamisesta. Minulta kysellään jatkuvasti vinkkejä matkakohteista, lentomatkustamisesta, matkalaukkujen pakkaamisesta, rokotuksista ja muista sellaisista asioista, jotka mietityttävät lasten kanssa matkustavia.

Tämän blogin kautta voin entistä paremmin jakaa kertyneitä tietojani ja auttaa mahdollisimman monia matkustamaan mukavasti lasten kanssa.

Tärkein asia on, ettei matkustamista tarvitse lopettaa sen jälkeen kun saa lapsia.

Minulle ja miehelleni matkustaminen on ollut aina mukava yhteinen harrastus, emmekä halunneet luopua siitä, vaikka perheemme on kasvanut nelihenkiseksi.

Myönnän, ettei matkustaminen ole samanlaista kuin ennen lapsia, mutta yhtä ihanaa se on edelleen!

Esikoisemme täyttää ensi syksynä neljä vuotta. Hänen kanssaan olemme ehtineet käydä Norjassa (Oslo), Ruotsissa (Tukholma), Espanjassa (Madrid, Mallorca, Lanzarote), Italiassa (Milano, Rooma), Kroatiassa (Brac, Makarska, Split), Turkissa (Belek), Virossa (Tallinna, Pärnu), Thaimaassa (Nakhon Sawan), Kreikassa (Kreeta), Dominikaanisessa tasavallassa (Santo Domingo, Puerto Plata, Nagua, Punta Cana, Boca Chica), Hongkongissa ja Kiinan puolella Macaussa.

Lisäksi olemme tehneet matkat myös Kuusamoon ja Ahvenanmaalle. Kuopuksemme täyttää syksyllä kaksi vuotta ja on ehtinyt olla mukana menossa viidessä eri maassa kotimaan lisäksi.

Matkabloggaaja ensimmainen lentomatka
Esikoisen ensimmäinen matka alkamassa 3 kuukauden iässä.

Näin kun kirjoitin kaikki käymämme maat yhdeksi listaksi, ihmetyttää ihan itseänikin miten olemme ehtineet. Käytännössä vietämme kaikki mahdolliset ajat matkoilla, jolloin mieheni saa töistä vapaata. Itse olen toistaiseksi kotiäitinä, joten olen vapaa lähtemään milloin vain!

Seuraava reissu on jo tiedossa. Tottakai, sillä aina pitää olla matka jota odottaa ja suunnitella! Siitä lisää kuitenkin myöhemmin.

Ulkomaanmatkojen lisäksi aion kirjoittaa blogissani lapsiystävällisistä retkikohteista. Käyn lasten kanssa paljon muun muassa museoissa, kulttuuriesityksissä ja etenkin kesäisin muun muassa huvipuistoissa ja kotieläinpihoilla.

Helmikuussa 2017 Hongkongin matkalla mukana olivat myös lastemme serkut. Matkailu on välillä väsyttävää, kuten kuvasta huomaa!

Loppuun vielä muutama sana itsestäni. Olen 32-vuotias espoolainen kotiäiti. Lapseni ovat syntyneet syksyllä 2013 ja syksyllä 2015. Koulutukseltani olen markkinoinnin ja viestinnän tradenomi. Matkailun lisäksi harrastuksiini kuuluu tanssi, tankotanssi, kuntosali, trampoliinivoimistelu ja lukeminen.

Mistä aiheista sinä haluaisit lukea blogistani? Kommentoi toiveesi, niin yritän parhaani mukaan toteuttaa postausideat!

Anna Holopainen

Kirjoittaja on 36-vuotias espoolainen 5- ja 7-vuotiaiden lasten äiti.

Annan blogista voi lukea parhaat vinkit lasten kanssa matkailuun eri puolella maapalloa. Blogissa vinkataan myös kivoista lapsiystävällisistä retkikohteista.

Takaisin ylös