Viime viikonloppuna pakkasimme lapset autoon ja lähdimme tutustumaan Kemiönsaareen. Sain kutsun tutustumaan idylliseen merenrantakylään ja siellä sijaitsevaan Lillaniin.
Parin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Kemiönsaari oli meille täysin tuntematon paikka. Lillan, ”little house on the ocean shore”, kuten omistajansa Sari paikkaa kuvailee, oli henkeäsalpaavan söpö, suorastaan tarinoita huokuva talo upeine kattoparruineen.
Sari oli saanut talon kauniisti entisöityä, vanhaa kunnioittaen ja nykyaikaa sopivasti lisäten.

Tiedättekö sen ihanan vanhan hirren tuoksun? Aivan mahtavaa. Talo sijaitsi aivan meren läheisyydessä, ja lauantaina aamupalaa ulkona nautiskellessamme ihastelimme kukkien loistoa ja auringon valossa kylpevää merta.


Perjantai-ilta meillä menikin lähintä ravintolatarjontaa etsiessä ja lapset viilettivät potkulaudoilla pitkin kylän raittia. Ihanaa, kun kesä vihdoin tuli. Kannatti napata potkulaudat mukaan reissuun.
Lillan sijaitsi aivan Taalintehtaan läheisyydessä. Montaa ravintolaa ei tarjolla ollut, mutta riittävästi meille.
Päädyimme syömään ravintola Portsideen, missä palvelu oli moitteetonta ja ruokakin ihan ok. Naapurin Strandhotellet jäi meiltä testaamatta, koska prioriteetti ykkösenä ravintolaa etsiessä oli aurinkoinen terassi.
Lauantaina suuntasimme kohti Kasnäsiä. Ajomatka oli onneksi lyhyt, ja käsittämättömän upea reitti siltoineen ja kiviluotoineen merimaisemassa sai unohtamaan koko matkan teon. Kasnäsin satama oli positiivinen yllätys. Satama oli siisti ja rauhallinen, vaikka ihmisiä oli paljon liikenteessä.
Kasnäsin satamasta löytyi myös kylpylä, jonka päätimme jättää väliin, koska ulkona auringossa oleilu tuntui paremmalta idealta. Sen sijaan löysimme pienen hiekkarannan, jonne lapset syöksyivät simpukoita keräilemään.
Kasnäsin satamasta menimme lauttakyydillä Rosalaan, mihin on tehty Viikinkien kylä.
7-vuotias poikani oli enemmän kuin innoissaan (ja toimi tyttärellekin): paikka oli täynnä miekkoja, kypäriä, kilpiä, jousipyssyjä ym. viikinkien sälää.
Mikä parasta niitä sai myös kokeilla! (Ja valitettavasti myös ostaa..). Jos perheessänne on n. 4-10 -vuotiaita lapsia, niin ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka.
Viikinkikylässä oli lyhyt ”luontopolku”, jonka varrella oli viikinkien asutuksia ja kirkko. Oli kiva kiipeillä pitkin kallioita kesäisessä maalaismaisemassa.
Viikinkikylässä järjestetään myös erilaisia yritystapahtumia, polttareita ja häitä.
Metsässä rymyämisen ja miekkailukisojen päätteeksi oli kiva taas matkata lautalla takaisin Kasnäsiin. Lauttamatka oli myös yksi retken kohokohdista, jos lapsilta kysytään. Matka Kasnäsin ja Rosalan lautalla kesti 25 minuuttia ja meni kuin huomaamatta.
Päivä oli uuvuttanut porukan mutta silti yritimme suunnata vielä melomaan pienelle lammelle, siis yritimme. Rosala Handelsbod -kauppa/kahvilan ystävällinen Maria suorastaan työnsi mukaani melat ja pelastusliivit, kun kävin kysymässä neuvoja aktiviteetteihin Kemiönsaarella.
Puoliuuvuksissa mutta innokkaina tepastelimme pitkin metsäpolkua ja jopa löysimme lammen (navigaattorissa oli jotain vikaa…). Pieni ongelma, kanootit olivat lukossa.
Ehkä universumi oli sitä mieltä, että nyt Lillaniin lepäämään…

Sunnuntai-aamuna auringonpaiste herätti reippaat matkalaiset ja päätimme yrittää uudestaan melomaan, ensin avainten hakuun. Aurinkoinen Maria oli vastaanottamassa ja saimme hyvät naurut, maalla on rento meininki.
Onneksi meillä oli yksi kokenut meloja mukana, sillä meitä tyttöjä vähän jänskätti, että kuinka pysytään kanootissa… Ilma oli kuin morsian ja melontakin onnistui ilman suurempia ongelmia. Nyt löytyi uusi yhteinen perheen kesäharrastus. Ihan huippukivaa! Maria oli oikeassa.
Kaiken kaikkiaan viikonloppu tuntui ihanan pitkältä ja perheemme suosittelee täydestä sydämestä Kemiönsaarta kesämatkailukohteena.
Käy tutustumassa ainakin seuraaviin:
1. Lillan
2. Rosala Handelsbo (info, tuoreet leipomukset ja puoti täynnä kaikkea ihanaa. Melontaa unohtamatta.)
3. Kasnäs (kylpylä, hiekkaranta, lautta Rosalaan)
Loput ajasta kannattaa käyttää köyskentelyyn meren rannalla ja jätskikiskalla, tai Portsiden ihanan aurinkoisella terassilla istuessa.
Ehdottomasti joskus uudestaan. Kiitos Lillan ja aurinkoinen Kemiönsaari!
Onko muita hyviä kesälomavinkkejä? Minne lasten kanssa kotimaassa?
Muotimutsi
(Kaupallinen yhteistyö, yöpymisen Lillanissa tarjosi Lillan/Sari Hyvärinen)