Vesirokko lapsella

Vesirokko lapsella – Miten sinun pitää toimia?

Vesirokko lapsella – Miten sinun pitää toimia?

Vesirokko lapsella on erittäin yleinen sairaus, sillä lapsuusiällä sen sairastaa 97-99 % lapsista, useimmiten jo ennen kouluikää.

Lapsen vesirokon aiheuttaja on erittäin herkästi tarttuva herpesvirus. Vuoden 2017 syksystä alkaen vesirokkorokotus on osa kansallista rokotusohjelmaa täällä Suomessa, ja kunnianhimoinen tavoite on hävittää vesirokko Suomesta 2-3 vuodessa.

Lapsen vesirokko ja sen oireet

Usein vesirokko lapsella ilmenee siten, että oireina ovat pieni ruumiinlämmön nousu ja tunne vilustumisesta. Myös väsymys ja ruokahaluttomuus on rokon alkuvaiheessa yleistä.

Toisinaan näistä ei kuitenkaan ole tietoakaan ja ensimmäisenä oireena ilmestyy sairaudelle tunnusomainen vesirokkoihottuma.

Lue myös Lasten flunssa – Miten vahvistaa immuniteettia lisäravinteilla?

lapsen-vesirokko
Lapsen vesirokkonäppylät voivat lähteä yhdestä, mutta lisääntyvät nopeasti.

Ihottuma näyttäytyy ensin varsin pieninä mutta runsaslukuisina näppylöinä, joista kehittyy varsin nopeasti – jo muutamassa tunnissa – hieman isompia rakkuloita. Uusia näppylöitä ja rakkuloita muodostuu muutaman vuorokauden ajan, joten iholla esiintyy samanaikaisesti erivaiheisia muutoksia.

Mikäli rakkulat eivät tulehdu, kuivuvat ne ruviksi ja parantuvat pian.

Tulehduksen välttämiseksi tulisi välttää myös rakkuloiden raapimista. Vesirokkoihottumaa voi esiintyä käytännössä ympäri kehoa.

Vesirokko lapsella
Näppylöiden määrä lisääntyy yleensä nopeasti ja sehän vasta alkaakin kutituttamaan.

Vesirokko lapsella – voiko se johtaa jälkitauteihin?

Vesirokolla on myös muita jälkitauteja tulehtumisen ohella, jotka ovat kylläkin erittäin harvinaisia.

Näitä ovat lapsilla korvatulehdus ja keskushermoston tulehdus sekä keuhkokuume. Aikuisilla keuhkokuume on huomattavasti lapsia yleisempi jälkitauti.

Keskushermoston tulehdukseen viittaavia oireita ovat uneliaisuus, pahoinvointi, päänsärky ja niskan jäykkyys.

Näiden oireiden esiintyessä lapsen vesirokon yhteydessä tai sen jälkeen tulee olla yhteydessä lääkäriin.

Vesirokon sairastuneille voi puhjeta myös myöhemmin vyöruusu. Vesirokon aiheuttava herpesvirus jää pysyvästi hermosolmukkeisiin, joista käsin se voi aiheuttaa ihoinfektion, jota kutsutaan vyöruusuksi.

Tavallisesti vyöruusua tavataan vasta yli 50-vuotiailla, ja lapsilla se on erittäin harvinainen.

Vesirokko lapsella – tarttuu herkästi lapselta toiselle

Vesirokko lapsella on erittäin herkästi tarttuva tauti, ja se tarttuu niin hengitysteitse kuin rakkuloista tulevan eritteenkin kautta. Rupivaiheessaan tauti ei enää tartu, ja taudin itämisaika on noin kaksi viikkoa.

Lapsia on ollut tapana myös tartuttaa tahallisesti vesirokkoon, jotta tauti saataisiin ikään kuin hoidettua ”pois päiväjärjestyksestä” mahdollisimman varhaisella iällä. Tämä tapa jakaa mielipiteitä varsin voimakkaasti.

Lapsen vesirokko – miten sitä hoidetaan?

Mikäli teidän perheessä esiintyy lapsen vesirokko, niin varsinaiseen sairauteen paras hoito on aika, sillä vesirokko paranee tavallisesti viikossa tai kahdessa.

Vesirokon oireisiin eli käytännössä varsin sietämättömäksikin äityvään kutinaan on kuitenkin saatavilla erilaisia lievittäviä hoitoja.

Suun kautta nautittava antihistamiini sekä iholle tupolla levitettävä mentolisprii ovat tehokkaaksi havaittuja kutinan lievittäjiä.

Mentolisprii kirvelee rikkoutuneille rakkuloille joutuessaan paljon, joten sen levittämistä tulisi suorittaa vain ehjille rakkuloille. Myös kylmähaude voi helpottaa kutinaa. Saunaa tai kylpyjä ei suositella.

Lapsen vesirokko
Lapsen vesirokon hoidossa kannattaa noudattaa niitä ohjeita, joita ammattilaiset sinulle tarjoavat.

Mikäli lapsella on jokin vakava perussairaus tai hän kärsii atooppisesta ihottumasta, lääkehoidon aloittaminen voi olla paikallaan.

Bakteeritulehdus iholla saattaa joissakin tapauksissa nimittäin vaatia mikrobilääkityksen aloittamista.

Vesirokkorokote lapsille tarjolla

Vesirokkoon on saatavilla myös rokote, joka lisättiin Suomessa vuonna 2017 kansallisen rokotusohjelman piiriin.

Vuoden 2017 syksystä alkaen rokotetta tullaan tarjoamaan kaikille niille 1,5-11-vuotiaille, jotka eivät vesirokkoa vielä ole sairastaneet.

Rokote on jatkossakin ostettavana apteekista reseptillä niille, jotka eivät rokotusohjelman piiriin kuuluu. Sitä suositellaan otettavaksi kaikille 13 vuotta täyttäneille, jotka eivät vielä ole vesirokkoa sairastaneet.

Vesirokko aikuisilla – Miten eroaa lapsen vesirokosta?

Vesirokko on sairaus, joka useimmiten nähdään hyödylliseksi sairastaa juuri lapsuusiällä. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että aikuisiällä ja itse asiassa jo varhaisnuoruudessa se saattaa aiheuttaa useammin vakaviakin komplikaatioita.

Raskaana olevan naisen vesirokolle altistumisen kohdalla asikloviiriestolääkitys aloitetaan välittömästi, sillä virus voi olla erittäin vaarallinen sikiölle. Myös kaikkia yli 13-vuotiaita vesirokon saaneita suositellaan hoidettavaksi asikloviirilla.

Esimerkiksi leukemiaa ja lymfoomaa sairastaville vesirokko voi olla jopa hengenvaarallinen näiden henkilöiden vasta-ainepuutteisuuden takia.

Jo tämän vuoksi vesirokkoa sairastavan lapsen turhaa viemistä julkisille paikoille tulisi välttää. Kysy esimerkiksi Digiklinikasta tarkempaa ohjeistusta ammattilaiselta, jolloin voit vanhempana relata ja tiedät toimivasi oikein.

Lue lapsen korkeasta kuumeesta ja kuinka toimia

Lue myös BalanceOil kokemuksia

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös