uudet paivahoitomaksut 2018

Päivähoitomaksuihin tuntuva alennus – Uudet päivähoitomaksut 2018

Uudet päivähoitomaksut 2018 – Tuntuvia alennuksia luvassa

Maan hallitus päätti puoliväliriihessä laskea päivähoitomaksuja vuoden 2018 alusta. Julkisuudessa on puhuttu eniten siitä, että uudistuksen jälkeen 6700 uutta perhettä on ns. nollamaksuluokan piirissä eli maksujen tulorajoja nostetaan. Samalla maksuja alennetaan muutenkin nostamalla tulorajoja. Kenenkään maksut eivät nouse.

Vähemmän uutisoinnin piirissä on ollut se, että samalla hallitus päätti siitä, että sisaralennus toisesta lapsesta on kaikilla perheillä jatkossa 50 %, kun nyt alennus on 10 %. Tosin esimerkiksi Helsingissä on ollut kaupungin päättämänä erillinen 40 euron sisaralennus, mutta tuo 50 prosenttia on tätä huomattavasti merkittävämpi.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaksilapsisessa perheessä, jossa vanhempien yhteenlaskettu kuukausitulo on noin 6000 euroa kuussa ja molemmat lapset ovat päivähoidossa, laskee päivähoidon kuukausimaksu 551 eurosta 435 euroon. Tämä on kuukaudessa 116 euroa ja vuodessa yli tuhat euroa. Lapsiperheen arjessa tämä on erittäin merkittävä säästö.

Vielä enemmän laskevat pienempituloisten, monilapsisten perheiden maksut. Esimerkiksi kahden huoltajan perhe, jonka yhteenlasketut tulot ovat noin 3800 euroa kuussa, maksaa tällä hetkellä kahden lapsen päivähoidosta 262 euroa kuussa. Nyt maksu laskee 134 eurolla eli 128 euroon kuussa.

Päivähoitomaksut muodostavat monessa perheessä aidon kannustinloukun eli työllistymisen esteen. Kun käteen jäävät tulot siirtyvät käytännössä suoraan hoitomaksuihin, moni miettii, kannattaako töihin palata.

Hallituksen päätös onkin konkreettinen kädenojennus lapsiperheille ja samalla aivan oikeansuuntainen työllisyystoimi.

Laura-Rissanen-paivahoitomaksut-2018Olen iloinen siitä, että maan hallitus haluaa näin tukea lapsiperheitä ja ottaa ison askelen kohti maksutonta varhaiskasvatusta. Me päättäjät Helsingissä olemme tätä ajaneet jo pitkään.
Laura Rissanen,
Helsingin kaupunginhallituksen jäsen

Vieraskirjoittaja

Haluatko olla mukana kertomassa tarinasi sivustollamme? Ota yhteyttä meihin rohkeasti joko yhteydenottolomakkeen kautta tai sähköpostitse info(a)lapsiarkea.com

Takaisin ylös