Raskaus ja opiskelu – Miten ne sopivat yhteen? Osa I
Miten yhdistää raskaus ja opiskelu? Miten nuoriin ja opiskeleviin odottajiin suhtaudutaan?
Olen itse ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelija ja laskettu aikani lähenee kovaa tahtia. Monet kaltaiseni nuoret opiskelijaäidit kohtaavat ikäviä ennakkoluuloja. Olen itsekin joutunut monta kertaa toteamaan kyselijöille hymyssäsuin, että ei, tämä ei ole mikään yllätys, vahinko tai pakko. Olen aina halunnut olla nuori äiti. Olen myös aina halunnut opiskella unelma-alaani.
Se, että haaveilee lapsista ja perhe-elämästä, ei tarkoita ettei olisi kunnianhimoa opiskelujen ja työuran suhteen. Monet tekevät pitkäjänteistä työtä saavuttaakseen opiskelupaikkansa. Kumpikaan, niin opiskelupaikka kuin raskauskaan, ei ole mikään läpihuutojuttu tai itsestäänselvyys. Molemmista saa olla hyvin ylpeä ja onnellinen.
Fakta kuitenkin on, että ihanteellisin perhe-elämän malli ei Suomessa sijoitu keskelle parikymppisen naisen opiskelijaelämää. Nykytrendi pikemminkin on, että opiskelut ja työura halutaan kehittää mahdollisimman ”valmiiksi” ennen kuin suunnitellaan ja hankitaan lapsia. Synnyttäjien keski-ikä Suomessa on kolmenkympin kieppeillä, eikä nelikymppinenkään odottava äiti ole mitenkään harvinainen tapaus. Ei edes ensisynnyttäjänä.
Suhtautuminen raskaana oleviin opiskelijoihin vaihtelee eri alojen välillä. Toisaalla opiskelumaailmassa perhe ja lapset nähdään todella tärkeinä elämänarvoina, kun taas toisaalla äitejä vierastetaan. Kunnianhimoinen urasuunnitelma koetaan usein vastakohtana pullantuoksuiselle äitiydelle. Useille kuitenkin yhtä tärkeää kuin mieluisan ja menestyksekkään työuran saavuttaminen on se, että saa olla lapsiperheen äiti. Moni haluaa yhdistää omat unelmansa ja tavoitteensa, niin akateemisessa maailmassa, kuin perhe-elämässäkin.
Tilannetajuttomat ihmiset ovat kyselleet, miten kuvittelen pärjääväni, lopetanko opiskelut heti, ja aionko todella valmistua yliopistosta?
Olen kohdannut todella vaihtelevia reaktioita kertoessani raskaudestani. Osa kohtaamistani ihmisistä on ollut aidosti iloisia ja ihastuneita raskausuutisiini. Nihkeämpiäkin suhtautumistapoja on tullut vastaan. Epäilevät kommentit ovat saaneet vereni kiehumaan, vaikka osasin kyllä valmistautua niihin jo etukäteen.
Olen kuitenkin oppinut pitämään suuni supussa, sillä tiedän, että useimmat kokevat olevansa valmiita perheen perustamiseen vasta opiskelujen päätyttyä. Jokaisella on elämässään omat tavoitteensa, sekä strategiat niiden saavuttamiseksi, minkä ei tulisi olla ongelma ulkopuolisille.
Vaikka joku suunnittelee elämänsä vasten yhteiskunnan yleisiä trendejä, ei se oikeuta muita arvostelemaan hänen valintojaan.
Mielestäni on kummallista, miten niin tasa-arvoisessa ja erilaisuutta arvostavassa Suomessa stereotypioista poikkeavat äidit ylipäätään saavat kuulla negatiivisia kommentteja. Meillä kuitenkin on esimerkiksi turvattu toimeentulo kaikille niille, jotka apua tarvitsevat. Myös terveydenhuolto on tasa-arvoista, ja niin vanhat kuin nuoretkin äidit saavat kasvattaa mahojaan neuvolan tarkkailun alla.
Yliopistoissa opiskelee hyvin eri-ikäisiä opiskelijoita, ja olenkin saanut esimerkiksi henkilökunnan puolelta ainoastaan myönteisiä kommentteja. Lisäksi esimerkiksi opiskelijoiden terveydenhuollosta saa todella hyvin tukea, myös raskausaikana. Omalla kohdallani olen ollut erittäin tyytyväinen esimerkiksi YTHS:n palveluihin, joista saa hyvin tietoa ja tukea erilaisiin raskautta koskeviin kysymyksiin.
Tulen olemaan vielä useita vuosia opiskeleva äiti. Olen siis nuori ja kunnianhimoinen äiti.
Opiskeluaika tarkoittaa myös, että äiti pystyy viettämään aikaa enemmän lapsen kanssa, joustamaan menoissa lapsen vaatimusten mukaan, sekä kanavoimaan nuoruuden intonsa myös äitiyteen. Täytyy myös muistaa, että muutamia vuosikymmeniä sitten, oli epänormaalimpaa olla keski-ikäinen odottava äiti. Trendit ja normit muuttuvat, ja jokaisen tulisi tehdä asiat juuri siten kun itselle parhaiten sopii.
Unohdetaan siis kaikki yhdessä ne stereotyyppiset mielikuvat niin nuorista kuin vanhoista, niin työssäkäyvistä, kuin opiskelevistakin äideistä. Ihmisten arvot ja normit ovat joka perheessä erilaiset, mikä on pelkästään loistava juttu!
Seuraavassa raskaus ja opiskelu -osassa kerron tarkemmin siitä, kuinka konkreettisesti on mahdollista yhdistää niin raskausaika kuin vauva-arkikin ajoittain haastavaankin opiskelijaelämään.
Lue täältä lisää opiskelun ja raskauden yhdistämisestä