Loppuraskaus ja kiusalliset vaivat
Loppuraskaus ja kiusalliset vaivat ovat asioita, joita harva äiti muistelee lämmöllä. Loppuraskaudessa äidin olo on usein tukala, ja jos jonkinlaista vaivaa ilmenee ympäri kehoa.
Kasvaneen vatsan lisäksi muuttunut hormonitoiminta laukaisee monia epämiellyttäviä oireita. Lue tästä loppuraskauden ikävimmät vitsaukset sekä vinkit niiden hallintaan!
Loppuraskauden kiusalliset oireet ja vinkit niiden hallintaan
1. Huimaus
Huimauksen syyt ovat moninaiset. Huolehdi säännöllisestä ja terveellisestä ruokavaliosta sekä riittävästä nesteen saannista. Hemoglobiinin lasku voi lisätä pyörrytyksen tunnetta, ja joidenkin on aloitettava loppuraskaudessa rautalisän nauttiminen. Myös äidin asennoilla voi olla suuri merkitys, sillä loppuraskaudessa vauva täyttää koko kohdun, ja voi esimerkiksi selinmakuulla ollessa painaa äidin tärkeitä verisuonia, mikä lisää huimauksen tunnetta.
2. Turvotus
Turvotukseen auttaa parhaiten riittävä veden juonti ja kevyt liikunta. Kannattaa kiinnittää huomiota myös oman suolan käyttöön, jotta ylimääräinen suolan saanti ei lisäisi turvotusta tarpeettomasti. Kompressiosukista tai -säärystimistä voi olla apua etenkin alaraajojen turvotukseen.
3. Raajojen puutuminen
Loppuraskaudessa raajat voivat puutua tavallista herkemmin ison vatsan painaessa äidin tärkeitä hermoja. Vältä pitkään samassa asennossa olemista, esimerkiksi paikallaan istumista. Säännöllinen taukojumppa auttaa puutumiseen sekä ”levottomiin jalkoihin”.
4. Selkäkipu
Kehon painopiste muuttuu raskauden aikana etisemmäksi, mikä vetää äidin selkää notkolle. Kevyt jumppaaminen ja venyttely voinnin mukaan ennaltaehkäisee ja hoitaa selkävaivoja. Myös selkään kohdistuvaa painetta pienentävät tukivyöt voivat auttaa.
5. Närästys
Suosi vähärasvaista ja maltillisesti maustettua ruokaa, joka ei provosoi närästystä. Syö säännöllisesti, mutta pienempiä annoksia kerrallaan.
6. Ummetus
Kuidut, runsas vedenjuonti ja liikunta edistävät vatsan toimintaa. Raskaana ollessa kannattaa muistaa, että monia vatsan toimintaa auttavia luontaistuotteita, kuten pellavansiemeniä, on hyvä välttää.
7. Peräpukamat
Ummetusta ehkäisemällä ehkäiset myös kiusallisia peräpukamia. Vältä pitkään jatkuvaa yhtäjaksoista istumista ja huolehdi hyvästä hygieniasta.
8. Jatkuva vessahätä
Rakon toiminta muuttuu raskauden myötä, eikä jatkuvaa vessahätää voi mitenkään estää. Muista kuitenkin heti synnytyksen jälkeen ”opettaa” rakkosi taas normaalirytmiin, jotta vaiva ei pitkity, ja lantionpohjalihasten palautuminen pääsee etenemään.
9. Univaikeudet
Koita rentoutua ja nauttia myös lepäilystä, vaikka unen saanti olisikin vaikeaa. Tarvitset kaiken mahdollisen levon ennen synnytystä ja vauva-arkea. Kevyt ruokailu ja liikunta raittiissa ilmassa iltaisin parantavat myös odottavan äidin unenlaatua. Myös erilaiset rentoutusharjoitukset voivat auttaa unensaantia.
10. Krampit
Huolehdi hyvästä suola- ja nestetasapainosta. Koita rentouttaa lihaksistoa kevyellä, säännöllisellä venyttelyllä.
Odottavan äidin on tärkeää luottaa omiin vaistoihinsa. Mikäli loppuraskauden oireet huolestuttavat, älä epäröi ottaa yhteyttä neuvolaasi tai synnyttäjien päivystykseen.
Lue myös tupakoinnista ja raskaudesta.
Lue myös alkuraskauden oireista.
Lue täältä opiskelijaäidin kokemuksia odotusajasta.
Lue täältä lapsen korkeasta kuumeesta.