Lasten rajut leikit milloin puuttua

Milloin vanhemman tulisi puuttua lasten rajuihin leikkeihin?

Lasten rajut leikit – Milloin vanhemman tulisi puuttua tilanteeseen?

Törmäsin Ylen artikkeliin, joka käsitteli lasten leikkimistä ja vanhempien varovaisuutta. Artikkelin mukaan meistä suomalaisistakin vanhemmista löytyy amerikkalaisia piirteitä; varovaisuuden kulttuuri lasten leikkeihin liittyen menee helposti yli. Lasta kielletään testaamasta omia rajojaan ja näin ollen lapsi ei opi arvioimaan omia taitojaan. Artikkelissa kerrotaan myös etenkin yli 30- vuotiaana vanhemmiksi tulleiden omaavan taipumusta ylivarovaisuuteen, joten päätin tarttua aiheeseen.

Olin 30-vuotias saadessani tyttäreni ja olen tehnyt pitkään töitä lasten liikunnan parissa. Näkökulmani ovat jonkun verran muuttuneet oman lapsen saatuani ja puuttuminen lasten leikkeihin taitaa minulla olla vielä pääasiassa edessä. Nyt on siis hyvä aika ajatella tätä asiaa:

Mitkä ovat rajat lasten rajuissa leikeissä ja milloin vanhemman tulisi puuttua tilanteeseen?

Rajut leikit lapsilla

Missä menee ylivarovaisuuden ja normaalin suhtautumisen raja?

Tähän mennessä olen seurannut lapseni puuhailuja aika tiiviisti – tietenkin. Hän on alle kaksivuotias ja opettelee vinhaa vauhtia liikkumiseen tarvittavia taitoja. Kannustan häntä kokeilemaan kiipeilyä ja toimin auttavana kätenä tarvittaessa. Toisinaan kiipeämme yhdessä korkealle ja kuljemme läpi jännittävien kiipeilytelineiden tai kokeilemme miltä sohvan kovalla käsinojalla seisominen tuntuu.

Tunnistan itsessäni myös ylivarovaisuuden. Olen ahkerasti varmistamassa, ettei tyttäreni kompastu puunjuuriin tai satuta itseään. Kun hän opetteli seisomaan, pelkäsin jatkuvasti, että hän kaatuu ja lyö päänsä tai hampaansa tasojen reunaan. Viime aikoina olenkin miettinyt, että jarrutanko hänen kehitystään varmistelemalla liikaa hänen liikkumisiaan. Toisaalta huolehtiminen on luonnollista tässä vaiheessa, kun lapsi vielä opettelee liikkumista ja itsesuojeluvaisto vasta kehittyy.

Vaikka välillä päätäni huimaa lasten touhut liiaksikin, koen silti kuuluvani salliviin vanhempiin. Tiedostan, että kaikilta kolhuilta en voi lastani suojella ja hän oppii parhaiten itse tekemällä. Ja niin, minulla on vieläkin ikävä leppää, johon lapsena kiipesin ja kaikkein parasta oli hypellä mielikuvitusrosvoja pakoon kiveltä toiselle. Miksi riistäisin omalta lapseltani pois ne ilot?

Huomaan, että mitä enemmän lapseni liikuntataidot kehittyvät, sitä valmiimpi olen laskemaan hänen kädestään irti.

Rajat on hyvä olla, mutta sanoisin, että mikäli lapsen elämässä on enemmän kieltoja kuin kehotuksia, niin silloin astellaan ylivarovaisuuden polulla.

Lasten rajut leikit

Mitkä ovat hyvät rajat lasten rajuissa leikeissä?

Toivon, että lapseni kasvaa sujuvaksi kommunikoijaksi ja toiset huomioon ottavaksi leikki-ikäiseksi. Ohjatessani lasten liikuntaa ja seurataessani oman lapseni leikkejä, on minulla yksi sääntö ylitse muiden:

Toisia ei saa satuttaa tahallaan.

Heti, jos näen tahallista tönimistä tai muuta väkivaltaista käyttäytymistä vihellän pelin poikki.

En usko, että alle kaksivuotiaat osaavat vielä ajatella kiusaamista, mutta liikuntaa ohjatessani on minulla toinenkin sääntö, joka on ehdoton:

Ketään ei kiusata.

Nähdessäni pientäkin tahallista kiusaamista puutun siihen heti. En halua, että tunneillani haukutaan toisia tai keskitytään epäolennaisiin asioihin.

Nämä kaksi sääntöä toimivat mielestäni leikkikentillä, liikuntatuokioissan ja missä tahansa lasten välisessä kanssakäymisessä

Lasten rajut leikit

Pieniä kolhuja sattuu joka tapauksessa

Yksikään lapsi ei selviä naarmuitta leikkikentiltä. Siitäkään ei oikein tule mitään, jos aikuinen koko ajan varoittelee liiaksi vaaroista ja maalailee haavereita aikajanalle ennen kuin niitä edes kerkeää tapahtua.

Itse ainakin reagoin asioihin niin, että jos huomaan, että joku ihminen jatkuvasti ärsyyntyy jostakin tekemistäni asioista tai en saa toivomaani tukea, menen muualle tekemään juttujani. Ajattelen siis, että kannustan ja tuen mieluummin kuin kiellän koko ajan. Toivon, että tulevaisuudessa lapseni uskaltaa yrittää kalliolle kiipeämistä minun läsnäollessa, eikä vain salaa nurkan takana.

Nurkan takana ei välttämättä ole ketään auttamassa, eikä kertomassa, että pää edellä ei kannata hypätä.

Kerkeän sitten rientää apuun, kun kolhuja tulee, sillä niitähän sattuu joka tapauksessa.

Lue tästä vinkkejä lasten kanssa julkisissa matkustamiseen

Emmi-Riika Seppälä

Emmi-Riika kirjoittaa lapsiarkeen liittyvistä aiheista ja ilmiöistä sekä harrastaa valokuvaamista.

Arjessa sydämen sulana pitää maailman ihanin yksivuotias tytär.

Kommentoi alle oma mielipiteesi

Tilaa uutiskirje

Liity tästä suositun uutiskirjeemme saajaksi ja saat rahanarvoisia vinkkejä vauva-arkeen.

Takaisin ylös