Vauvan unikoulu raastaa äidin hermoja

Vauvan unikoulu raastaa äidin hermoja

Suurin osa vanhemmista joutuu käymään läpi vaiheen, joka ei ole niin miellyttävää: vauvan unikoulu. Osalla homma sujuu helposti ja osalla se voi kestää viikkojakin.

Jotkut turvautuvat jopa sairaalan unikouluun. On huudatus-unikouluja ja tassuttelua.

Lapsen jättäminen yksin huutamaan on kuitenkin julmaa ja vanhanaikaista.

Unettomuus vie järjen ennen pitkää

Meillä on kuopuksen osalta meneillään juurikin tämä vaihe, joka raastaa ainakin äidin sydäntä ja hermoja. Olen imettänyt häntä lapsentahtisesti tähän saakka ja hän täyttää vuoden ja seitsemän kuukautta.

Eräs ystäväni totesi tänään, että hän ei olisi pysynyt järjissään ja ihmetteli miten hyvin olen jaksanut.

vauvan-unikoulu

Olen siis samalla tehnyt koko ajan töitä. Nyt alkaa kyllä kamelin selkä katketa minultakin, ja jo kuukauden on yritetty vaihtelevin tuloksin vieroittaa kuopusta yösyötöistä.

Unikoulu on rankimpia vaiheita lastenkasvatuksessa.

Lapsen huutoa on vaikea kestää

Olen nukkunut molempien poikien kanssa perhepedissä, ja kuukausi sitten mieheni alkoi nukkua kuopuksen kanssa ja minä vierashuoneessa esikoisen kanssa.

Viikko sujui suht hyvin ja huutelut vähenivät pikkuhiljaa. Aamuöisin edelleen mies toi hänet viereeni ja siinä kuopus sitten makasikin päälläni aamuyön ja imutteli.

vauvan-unikoulu-imetys

Ajattelimme, että nyt voin palata nukkumaan poikien kanssa ja herra nukkuisi putkeen edes kuusi tuntia.

Väärin, palasimme lähtöasetelmiin samantien. Tissiä haluttiin taukoamatta.

En vain pysty kuuntelemaan sitä huutoa ja hän aika vahvana kaivaa tissin esiin vaikka väkisin. Ellen suostu hän repii minua ja heittäytyy päin seinää vihaisena.

Vanhemmilta vaaditaan unikoulussa mielen lujuutta

Oma fysiikkani on ollut kovilla ja pitkä unenpuute alkaa tuntua. Hetken aikaa veivattiin taas yöt läpeensä tissillä ja otimme uuden startin unikouluun.

Alkuyön poika nukkuu pinniksessä sängyn vieressä ja keskiyön tienoilla mies ottaa hänet ihan viereensä.

“Äiti, Äiti, Äiti, Äiti” kuuluu monta kertaa yössä, välillä vaimeasti ja välillä kovaa. Sitä ei ole helppoa kuunnella.

Muutaman kerran olen rynnännyt huoneeseen ja se on tyhmää. Ryntäilyni vaan pahentaa ja pitkittää tilannetta.

Viime yö oli ehkä kaikkein hankalin: unirytmi sekosi jo illalla, kun hän nukahti autoon ja jatkoi unia sohvalla koko illan.

Yö oli yhtä hulabaloota. Kuuden aikaan menin hänen viereensä ja 45 minuuttia hän oli tissillä. Selkä alkoi väsyä toden teolla ja yritin saada poikaa jatkamaan uniaan. Hän sai taas raivarit.

Totesimme, että nyt on pakko vaan lopettaa yösyötöt kokonaan, homma ei muuten etene ja kukaan ei nuku kunnolla.

Vauvan unikoulu saattaa olla haastavampaa perhepedissä

Esikoisen kanssa vauvan unikoulu sujui paljon helpommin. Vuoden iässä hän siirtyi omaan huoneeseen ja isä oli siellä hänen kanssaan muutaman viikon.

vauvan-unikoulu

Viikossa hän alkoi nukkua kahdeksasta viiteen. Aamuyön tissittelyä jatkettiin yhdellä syötöllä vuoden ja kahdeksan kuukauden ikään.

Imetyksen loputtua hän palasi nukkumaan viereemme perhepetiin.

Perhepeti on ihana, mutta selkeästi meillä vieroitus on hankalaa perhepedissä. Tämä on varmasti yksilöllistä.

Rinnalle nukuttamista ei suositella ylipäätään, mutta olen molempien lasten antanut aina nukahtaa imetyksen yhteydessä. Olen kokenut, että se on ollut kaikille helpompaa, enkä tekisi toisin vaikka se helpottaisikin vieroittamista.

Pitkä unenpuute vaikuttaa koko perheen dynamiikkaan

Psykoterapeutti ja lasten sairaanhoitaja Jaana Pajunen kommentoi Marja Hintikka Livessä lohduttavasti:

Uskon, että äidin tolkuton väsymys on vuorovaikutukselle haitallisempaa kuin terveen lapsen muutaman yön kontrolloitu rytmitys, jonka jälkeen koko perhe nukkuu paremmin. Mikäli valvominen jatkuu, väsymys alkaa ilmaantua paitsi äidin ja lapsen väliin, myös parisuhteeseen – pienten lasten vanhemmat eroavat eniten. Siitä, että vauvan unikoulu on toteutettu oikein ei ole todettu olevan haittaa. Kahdeksan kymmenestä perheestä kokee saavansa siitä apua.”

Vaikka itsekin olen tiedostanut nämä asiat, sitä on halunnut viimeiseen asti olla superäiti, joka imettää yöt ja tekee töitä päivät.

Sain ainakin itse varmuutta viedä unikoulun kunnialla maaliin, kun luin muutaman artikkelin aiheesta. Myös täältä löydät lisätietoja ja ohjeet unikouluun.

Kun itse pyörittelee asiaa väsyneenä päässään, alkaa epäilemään onko sittenkään järkevää vieroittaa yösyötöistä.

Kyllä on. Se on kaikkien perheen jäsenten etu. Väsynyt ja uupunut äiti ei ole kenenkään etu. Tsemppiä kaikille: vauvan unikoulu on kova paikka.

Lue täältä lisää unikoulusta ja tutustu ohjeisiin.

Täältä voit lukea kuinka hoitaa lapsen norovirusta.

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi kirjoittaa mm. sisustusjuttuja sivustollamme. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto ja elämästä nauttiminen inspiroivien ihmisten kanssa pitävät Heidin fiiliksen yllä. Hän haluaa auttaa ihmisiä löytämään positiivisen vireen elämäänsä ja kannustaa kaikkia tavoittelemaan unelmiaan. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös