tens laite

TENS laite apuna synnytyksessä

TENS laite synnytyksen apuna

TENS-laite ja sen käyttö yleistyvät vauhdilla synnytyksen lääkkeettömänä kivunlievityskeinona ja samalla ihmiset kaipaavat kokemuksia TENSin käytöstä.

Ovatpa synnytyssairaalat hankkineet niitä varustukseensakin, joskin ainoa haasteellinen puoli siinä on, että TENS laite kannattaisi ottaa käyttöön heti synnytyksen alkaessa, ja harva on synnytyssairaalassa juuri silloin.

Yleensä synnytyssaliin pääsee vasta, kun synnytys on kunnolla vauhdissa ja kohdunsuu avautunut vähintään 4cm.

Moni haluaa olla kotona mahdollisimman pitkään, ja siihen TENS luo hyvät edellytykset.

Omia TENS-laite kokemuksia

Minulla on omakohtaisia TENS-laite kokemuksia, jotka perustuvat toiseen synnytykseeni. Synnytys käynnistettiin kalvojen puhkaisulla, ja minulla oli asetettu jo valmiiksi TENS-lätkät selkään.

Niistä olikin apua alkuvaiheessa, mutta kohdunsuun ollessa auki noin 5cm synnytys eteni vauhdilla.

tens laite kokemuksia

En enää edes huomannut TENS sähkövirtaa, vaikka boostit oli täysillä.

Jos olisin siinä vaiheessa vasta saanut TENSIN käyttööni, olisi koko laite ollut turha. Siksi kannattaakin vuokrata tai ostaa laite, jotta sitä voi käyttää jo kotona tai synnytyksen alussa osastolla.

Tutustu TENS-laitteeseen etukäteen

Kannattaa tutkia käyttöohjeet kotona ajoissa. Synnytyksen alkaessa ei välttämättä jaksa perehtyä teknisiin ohjeisiin, joten turhaa säätöä kannattaa välttää ja keskittyä olennaiseen.

tens laite kotiin

Vaikka TENS-laite helppokäyttöinen, on hyvä olla perillä siitä, miten se Boost-nappi oikein toimii. Siinä vaiheessa kun supistus on päällä, saattaa vitsit olla vähissä, jos laite ei toimikaan oikein.

Minkälainen TENS-laite on?

TENS-laite on pieni, näppärä ja käteen sopiva. Siitä säädetään tehoja nappuloista. Vaikutus tuntuu selkään kiinnitettävien neljän geelipintaisen lätkän kautta tulevana sähköisenä värähtelynä tai kihelmöintinä.

Sähköimpulssit helpottavat supistuskipua ja auttavat rentoutumaan juurikin synnytyksen alkuvaiheessa.

Elektrodit pystyy kiinnittämään itse, mutta minusta helpompaa oli pyytää puolisoani laittamaan ne oikeaan paikkaan. Nämä ovat siis minun omia TENS-laite kokemuksia, joten ne voivat vaihdella siitä, mistä sinä tykkäät.

Laitteen saa muuten ripustettua roikkumaan vaikka kaulaan. Myös isä tai tukihenkilö voi ohjailla TENSIN käyttöä. Minä halusin itse olla ohjissa, jotta homma pysyy niin sanotusti omissa käsissä.

Miten se TENS-laite oikein toimii?

TENS nostaa beta-endorfiinin määrää elimistössä. TENS-laite onkin pieni mutta pippurinen apuväline synnyttäjälle.

Uskomatonta miten se voikaan auttaa synnyttäjää. Moni on pystynyt TENSIN avulla luonnonmukaiseen synnytykseen mikä on aina parempi kuin lääkkeellinen synnytys.

tens laite kokemuksia

Itse olen puhunut kymmenien TENSIÄ käyttäneiden kanssa. Näistä jokainen on kokenut saaneensa apua laitteesta. Netissäkin käyttökokemukset ovat pääsääntöisesti positiivisia.

Onhan se erikoista, kun heikkoa sähkövirtaa johdetaan ihon alla kulkeviin hermoihin, ja kipuviesti aivoihin häiriintyy.

Supistusaallot on helpompi kestää. Loistava innovaatio kerta kaikkiaan.

Endorfiineja sähkön avulla

TENS-laite ja sen aikaansaama sähköstimulaatio nostavat elimistön endorfiinitasoja pikkuhiljaa. Näin ollen kipua lievittävä vaikutus voimistuu asteittain.

Laite on turvallinen sekä vauvalle että äidille, ja TENSIN avulla voi pysyä kotona yleensä hiukan pitempään.

Avautumisvaihe etenee tämän avulla monilla hyvin, ja onpa moni epiduraalikin vältetty TENSIN avulla. Laitteen kanssa voit kivasti liikkua ja pyöritellä lantiota.

Minä istuin jumppapallolla ja kävelin ympäri osastoa Boost-nappia painellen. Liikkuminen yleensä helpottaa kiputuntemuksia ja nopeuttaa synnytystä.

Epilepsia ja sydämen tahdistin saattavat olla este laitteen käytölle. Myöskään iho ei saa olla rikki tai infektoitunut siitä kohtaa, mihin elektrodit kiinnitetään.

Luomusynnytys toiveena?

Jos toiveena on luomusynnytys ilman lääkkeitä, on TENS hyvä väline, jonka avulla moni on pystynyt lääkkeettömään synnytykseen.

tens laite kokemus

Hypnosynnytys-tekniikat yhdessä TENSIN kanssa antavat hyvät lähtökohdat luomusynnytykseen.

Vaikka haluaisitkin epiduraalin tai spinaalin, saattaa TENS-laite auttaa kestämään avautumisvaihetta pidempään lyhentäen puudutuksen tarpeen kestoa. Sekin on hyvä juttu vauvalle ja äidille.

Vuokraa TENS laite tai osta se omaksi

Jos ostat laitteen itsellesi, tarkista että se on nimenomaan synnytyksiin tarkoitettu. Sitä voi käyttää myöhemmin muihinkin tarkoituksiin, kuten esimerkiksi lihassärkyihin.

Jälkisupistuksiinkin moni on kokenut saavansa apua TENSISTÄ.

Sähkö on muuten mainittu kivunlievittäjänä jo antiikin Roomassa, missä kirjattiin kivun helpottuvan sillä, että seisoi sähkövirtaa tuottavan kalan päällä rannalla. Totta tai tarua, mutta TENS laite toimii.

>> Vuokraa TENS-laite tätä kautta

 

Heidi Ekholm-Talas

Kirjoittaja on Lapsiarkea Median omistaja, Brand Marketing Specialist, sarjayrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Mukana menossa viilettää Mittelspitz Otso ja Keeshond Massi. He asuvat kultaisessa kartanossa luonnon helmassa. Heidi on Taikavoimat.fi perustaja ja Lapsen Valo ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Luonto, matkailu ja elämästä nauttiminen on lähellä Heidin sydäntä. Heidin matkajutut sivustoltamme löytyy Delux-Retkiperhe matkablogista.

Ota yhteyttä: heidi@lapsiarkea.fi

Takaisin ylös