Lapsennimi.com

Sivustomme kasvaa ja uudistuu

Lapsennimi.com perustettiin vuoden 2012 loppupuolella, kun perheeseemme syntyi ensimmäinen lapsi emmekä millään keksineet sopivaa nimeä. En aio käydä koko tarinaa läpi, koska voit lukea syntytarinan täältä.

Vuosien saatossa meille on tullut perheeseen jo toinenkin tytär, samalla kun sivustomme on jatkanut kasvamistaan vuosi vuodelta.

Lapsiarki on vienyt mukanaan ja onhan se kaikkine haasteineen ihan parasta aikaa: iloa, surua, vihaa ja rakkautta sopivassa suhteessa – välillä äärirajoilla käyden

Lapsennimi.com-2.0
Tässä opetellaan elämän tärkeitä asioita. Kaikkien suomalaislasten pitäisi tietää, mitä 6-1 tarkoittaa.

Matkan varrella on tullut huomattua, että samoja asioita me vanhemmat enemmän tai vähemmän käymme läpi arjessamme. Jokaisella meistä on haasteita: jollain enemmän toisissa asioissa ja jollain taas joissain toisissa. Kukaan meistä ei kuitenkaan selviä ilman haasteita lapsiarjesta, ja yhdessä olemme paljon vahvempia.

Tältä ne sivustot näyttivät, ennen internetiä.

Se Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että on monesti lohdullista ja kaikin tavoin hyödyllistä lukea juttuja muiden lapsiperheiden arjesta ja haasteista. Niinpä sivustostamme on pikku hiljaa kehittynyt kohtaamispaikka kaikille meille lapsiarjen ystäville.

Viime aikoina sivustollamme on kuukausittain vieraillut keskimäärin lähes 60.000 lapsiarjen ystävää. Nyt tammikuussa sivustollamme on käynyt ensimmäisten 10 päivän aikana 25.000 henkilöä.

Tavoitteenamme on se, että kaikki suomalaislapset saavat inspiraation nimeensä sivustomme kautta, samalla kun autamme vanhempia lapsiarjessa. Niinpä päätimmekin nyt uudistaa sivustoamme ja tehdä siitä entistä hienomman, kattavamman ja paremmin palvelevan. Meillä on mahtava tiimi ja paljon ideoita kaikissa taskuissa.

Haluamme olla Suomen inspiroivin lapsimedia, ja toivomme sinun viihtyvän sivustollamme. Jatkossa tulet löytämään sieltä paljon lapsiarkeasi helpottavia artikkeleita, haastatteluja ja palveluita. Jos sinulla tulee mieleen, mitä tahtoisit sivustoltamme löytää, niin ehdota sitä meille ”Ehdota”-valikkomme kautta.

Pyrimme kuuntelemaan yleisöämme mahdollisimman paljon, jotta voimme olla yhdessä tekemässä tätä uskomatonta lapsiarjen matkaa, jossa on mukana paljon tunteita: vihaa ja rakkautta.

Parhain terkuin,

Lapsennimi.com

Mika Sievinen

Kirjoittaja on sivuston perustaja, yrittäjä ja kahden nuoren tytön isukki.

Mieltä lämmittävät lasten puuhasteluiden seuraaminen ja niihin osallistuminen. Samat asiat saavat välillä järjen keikahtamaan myös toiseen suuntaan.

Takaisin ylös