Pia ja Piia – Nimen merkitys ja alkuperä
Pia on muodostunut nimeksi latinan kielen sanasta, joka tarkoittaa hurskasta, pyhää, oikeudenmukaista, lempeää (pia-).

Pia on feminiiniversio paljon Piaa harvinaisemmasta miehen nimestä Pious [Pius].
Pian ja Piian nimipäivä
Vuodesta 1973 lähtien Pian nimipäivää on vietetty suomalaisen almanakan mukaan 28.12., viattomien lasten päivänä. Suomessa nimeä esiintyy sekä yhdellä i:llä kirjoitettuna että muodossa Piia. Näistä yhdellä i:llä kirjoitettu muoto on ollut vuosien saatossa huomattavasti suositumpi.
Katolinen kirkko muistaa 19.2. Karthagossa 100-luvulla surmattua marttyyri Piaa. Toisinaan – esimerkiksi Suomen ortodoksien keskuudessa – nimi Pia on yhdistetty nimeen Olympia sekä Olympiada. Tämä yhteys lienee kuitenkin keinotekoinen.
Pia ja Piia ovat suosittuja nimiä, vai ovatko?
Piiojen kultakausi näyttää olleen kahdenkymmenen vuoden haarukka 1960-luvulta 1970-luvun loppuun. Tuona ajanjaksona nimen Pia on saanut lähes 10 000 tyttölasta.
1980-luvulta 2000-luvun taitteeseen nimi on annettu noin 2300 tytölle.

2000-luvun jälkeen aina tähän päivään saakka Pia-nimi on annettu etunimeksi yhteensä vain 141 lapselle. Piia – sama nimi kahdelle i:llä – noudattaa lähestulkoon samaa kaavaa, mutta se on ollut kuitenkin harvinaisempi: kaiken kaikkiaan Suomesta löytyy noin 7162 Piiaa.
Tuntuu kyllä järkeenkäypältä, koska siinä missä ennen Pia-nimisiä tuli vastaan joka paikassa, niin nykyään se on jo harvinaisempaa.
Nimet taitavat tosiaan seurata omia mysteerisiä – ja ei niin mysteerisiä – syklejään. Kenties nimet tekevät taas joskus vahvan paluun. Nyt on ehkä juuri oikea aika antaa omalle tytölle kaunis ja kansainvälinen Pia-nimi?
Lue myös nämä:
- Selaile tästä suomenkielisiä tytön nimiä
- Selaile tästä erikoisia nimiä
- Selaile tästä harvinaisia nimiä
(Lähteet: Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY, 2004)