Tua – mistä nimi tulee?
Tua on tytön nimi, joka tulee alunperin latinankielisestä Perpetuasta, joka romaanisten kielien maissa on feminiinivastine miehen nimelle Perpetuo.

Perpetua tarkoittaa ikuista, ainaista, pysyvää. Santa Perpetua oli 200-luvulla Kartagenasssa elänyt marttyyri, joka julistettiin myöhemmin pyhimykseksi.
Tua-nimi Suomessa
Suomalaisessa almanakassa Tualla ei ole nimipäivää, mutta ruotsinkielisessä almanakassa Tuan nimipäivää vietetään 7.5.
Perpetua sen sijaan löytyi suomalaisesta almanakasta vuodesta 1705 aina vuoteen 1928 saakka. Ortodoksinen kirkko viettää 1.2. pyhästä Perpetuasta johdettuja Tuan ja Tuijan nimipäivää.
Tua-nimen on Suomessa saanut Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan yhteensä hieman yli kuusisataa lasta 115 vuoden sisään. Suosituimmillaan Tua-nimi on ollut sodanjälkeisenä aikana 1900-luvun puolivälissä. Senkin jälkeen aina 2000-luvun rajapyykkiin tultaessa Tuaksi on nimetty keskimäärin 125 lasta kymmenen vuoden sisään.

Suomen kielessä nimi muuntuu ääntäessä luonnollisesti muotoon Tuua; tätä muotoa käytetään myös kirjoitusasussa. Tua on kaunis ja konstailematon nimi, joka erikoisuudestaan huolimatta sopii hienosti suomen kieleen.
Lue myös nämä:
(Lähteet: Kustaa Vilkuna: Etunimet, Otava, 1993; ortodoksi.net; Conmishijos.com)