Tiera pojan nimeksi

Tiera pojan nimeksi

Nimi Tiera on tuttu suomalaisesta tarustosta Iku-Tiera Nieranpoikana ja jopa Kalevalan Sampo-runoissa esiintyy Ikitiera.

Tiera nimi
(Kuva: Philippe Put @ Flickr Creative Commons)

Kalevalassa Tiera on taitava keihäänkäyttäjä sekä Lemminkäisen taistelutoveri. Tiera-nimestä on käytössä myös muunnoksia kuten Kuura, Liera, Teura ja Tuura.

Tieran nimipäivä

Tieralla ei ole meidän suomalaisessa kalenterissamme nimipäivää; sitä toki ehdotettiin käyttöön jo 1879 ja Pietarin ja Inkerinmaan Kansalaiskalenteriin se oli otettu käyttöön 1909. Tiera ei kuitenkaan saanut tulta alleen ja nimi poistettiin vuonna 1950 nimiuudistuksen yhteydessä.

Tiera-nimiset Suomessa

Väestörekisterikeskuksen etunimitilaston mukaan Tiera-nimi on annettu 115 vuoden aikana yhteensä noin 70 lapselle.

Tiera mielletään tarustosta tunnetun historiansa vuoksi yleensä pojan nimeksi. Aika ajoin Tieraa tavataan kuitenkin myös naisen nimenä.

Lue myös nämä:

( Lähteet: Kustaa Vilkuna: Etunimet, Otava, 1993; Thesaurus.babylon.com; Nimikirja.fi )

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös