Albin kalenterissa ja historian kirjoissa
Albin on oiva nimivaihtoehto poikalapselle: se ei ole etunimenä kovin yleinen, muttei myöskään mikään kummajainen. Albin-nimellä on historiansa suomalaisessakin nimikalenterissa: ensimmäistä kertaa Albinus tuli suomalaiseen kalenteriin 1488. Tuolloin se oli 500-luvulla eläneen Ranskan Angersin piispa Albinuksen muistopäivä.

Myöhemmin 1900-luvun alussa kalenteriin tuli suomalaisempaan muotoon muokkautunut versio Alpo. Albinilla on nimipäivä ruotsalaisessa almanakassa 1.3., jolloin suomalaisen kalenterin mukaan nimipäivää viettävät Alpi, Alpo ja Alvi.
Mitä nimi Albin tarkoittaa?
Albin tulee latinan kielen sanasta albus, joka tarkoittaa valkoista ja suotuisaa. Feminiinivastine Albinille on a-loppuinen Alba, jonka juuret ovat myös valkoista tarkoittavassa sanassa albus. Albin ja Alba voisivat hyvinkin olla vaikka sisarusten nimet.
Albin-nimiset Suomessa
Vuoden 2000 jälkeen Albin-nimen on saanut noin 530 poikalasta Suomessa. Nimi on ollut hieman suositumpi aiemmin: 1900-luvun alkupuoliskolla keskimäärin tuhat lasta kymmenessä vuodessa nimettiin Albiniksi.

Alpeja etunimirekisteristä löytyy alle 360 ja Alvi-nimisiä noin 730. Kun etunimirekisteriä tarkastelee, vaikuttaa siltä, että vuonna 1909 kalenteriin otettu Alpo iskostui suomalaisten sydämiin – Alpo-nimi näkyy annetun yhteensä yli 10 000 suomalaispojalle 1800-luvun lopusta laskien. Jos mietit poikavauvalle jotain sopivan erikoista mutta konstailematonta nimeä, voi Albinin aika olla nyt.
Lue myös nämä:
(Lähteet: Kustaa Vilkuna: Etunimet, Otava, 1993)