Lapselle nimeksi Sointu? – Siinä on hyvä sointu
Oletko ajatellut antaa lapselle nimeksi Sointu? Siinä on hyvä sointu.
25. lokakuuta – vietetään Sointu-nimisten lasten ja aikuisten nimipäivää. Hurraa siis sille!

Kautta aikojen Suomessa on saanut ensimmäiseksi tai toiseksi nimekseen Sointu reilut 2000 tyttöä ja noin 150 poikaa. Tosin 1970-luvun jäkeen kenellekään pojalle ei ole enää annettu Sointu-nimeä. Kai siihen tuli 80-luvulla jokin outo sointu.
Kuka ihmeen Sointu?
Sointu on musiikkiin liittyvä hieman uudehkompi nimi, jota on alettu käyttää 1900-luvun alusta alkaen. Ensimmäiset Sointu-nimet on kuitenkin annettu jo 1800-luvulla.
Millainen tyyppi tämä sinun tuleva Sointu tulee sitten oikein olemaan? No, Murphyn Lain mukaan täysin musiikillisesti lahjaton. Hän on muskarissa ihan yhtä suloinen kuin kaikki muutkin lapset, ellei jopa suloisempi. Hän kyllä osallistuu Idolsiin, kun kannustat häntä, sitäkään sinun ei tarvitse pelätä. Ja joulujuhlissakin hän ottaa varmasti huilun käteen opettajan pyynnöstä. Sointu voi kuitenkin olla ties minkälainen.
Sointulla ei ole sävelkorvaa. Sointulle ei välttämättä pystytetä omaa Sibelius Akatemiaa. Eikä edes monumenttia. Toisaalta, jos annat Sointu-nimen pojallesi, voi hän liittyä Huutajien kuoroon, koska siellä sointukin saa olla hieman rajumpi.
Ja hei, Sointu voi olla hyvä toinen nimi Sointu-poikasi siskolle. Miten olis Hellä Sointu?
Lue myös nämä:
- Lue täältä, kuinka moni on saanut Valio-nimen
- Täältä löydät harvinaisia nimiä
- Selaile erikoisia nimiä
(Lähteet: Kustaa Vilkuna, Etunimet, Otavan kirjapaino; Väestöreskisterikeskuksen nimipalvelu)