hylattyja nimia 2014

Hylättyjä nimiä 2014

Hylättyjä nimiä 2014

Joko kuulit millaisia hylättyjä nimiä 2014 vuoden listalta löytyy? Nimilautakunta on nimittäin taas päässyt näpäyttämään liian innokkaita nimeäjävanhempia sormille. Iltasanomat haastatteli nimilautakunnan sihteeriä Juhani Ketomäkeä asian tiimoilta. Niinpä Juhani teki työtä käskettyä ja kaivoi pöytäkirjoista kuusi pojan nimeä sekä yhden tytön nimen, joita ei kannata miettiä omalle lapselleen.

Hylättyjä nimiä 2014
(Kuva: Maryam Abdulghaffar@FlickrCreativeCommons)

Näissä tapauksissa on tosin hyvä muistaa se, että mikäli vanhemmilla on antaa pätevä syy lapsen nimelle, kohoavat nimen hyväksymisen mahdollisuudet. Toisin sanoen, mikäli mietit lapsellesi esimerkiksi islantilaista nimeä, kannattaa mainita kaikista niistä kesistä, jotka vietät Björkin mökillä Skyriä syöden. Muista siis tämä neuvo katsellessasi hylättyjä nimiä 2014.

Hylättyjä pojan nimiä 2014

Löytyi siis kuusi kappaletta hylättyjä poikien nimiä 2014 vuoden tähän hetkeen mennessä. 

Tässä kyseiset nimet:

  • Jaci

Perusteluna Jaci-nimen hylkäämiselle oli se, että sen katsottiin olevan tarkoitetulla tavalla suomalaisen nimikäytännön vastainen. Mitä ikinä se kansankielellä tarkoittaakaan, niin kuulostaa jotenkin hassulta, ettei Jaci-nimi ole mennyt läpi. Voi olla, että jollain on Maistraatissa ollut huono aamu ja niinpä Suomeen saatiin taas yksi uusi Pekka.

Hylätyt nimet 2014 Jaci
Nimilautakunta, mun firman nimi on sit Jaci! (Kuva: Nina Hale@FlickrCreativeCommons)
  • Jousimies

Jousimies ei soveltunut etunimeksi, koska se on jo käytössä Suomessa sukunimenä. Ihan ymmärrettävää, koska Jousimies kuulostaa jo melko haetulta; varsinkin jos tarkoituksena oli antaa lapsen etunimi. Kuvittelepa itse tilanne, jossa Ilari Sahamies olisikin Jousimies Sahamies, horoskoopiltaan jousimies. Siinä ei olisi kenelläkään pokeripöydässä mitään sanottavaa.

jousimies hylatty nimi pojalle

  • Eyjolfur

Eyjolfur sai hylkäämisperusteluikseen kotimaisen nimikäytännön vastaisuuden. Okei, myönnettäköön. Kyseessä on siis islantilainen nimi. Olisi kuitenkin luullut heruvan sen verran myötätuntoa, että jos on koko nuoruutensa kuunnellut Björkin äännähtelyä, niin salvaksi ikuisten haavojen päälle olisi saanut antaa lapselleen islantilaisen nimen. Mutta ei väkisin.

Ehkä nimilaissa pitäisi vaan lukea, että Suomessa pojan nimi saa olla Pekka tai joku muu suomalaisuutta huutomerkein mainostava nimi.

  • Dristjan

Sama juttu: Dristjan on muodoltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen nimi. Lieneekö todellinen syy kuitenkin se, että Dristjan kuulostaa jugoslavialaiselta tarkka-ampujalta. Ja mikäli jutut siitä, että lapsen nimi vaikuttaa hänen tulevaisuuden ammattiinsa pitävät paikkansa, niin lienee ihan oikeutettua puoltaa Dristjan-nimen hylkäämistä.

  • Tarkka

Jos ihan Tarkkoja ollaan, niin Tarkka on Suomessa käytössä sukunimenä. Nimilautakunnalla oli hyvin nukutut yöt takana, eikä keskittyminen herpaantunut tarkkuutta vaativan päätöksen hetkellä.

hylatty nimi tarkka

  • Videl

Videl sai aikaan varsinaisen hylkäämisperusteluripulin. Nimeä on nimittäin kuulema ehdotettu pojan nimeksi, mutta Vidal on espanjalainen pojan nimi, kun taas Videl esiintyy tytön nimenä. Mutta kuuleehan Suomen radioissa lähes päivittäin myös pojasta nimeltä Päivi, joten mikä juttu tämä nyt oikein oli. Vidal Sassoon, Videl Sassoon – Who cares.

Hylättyjä tytön nimiä 2014

Entäs sitten hylättyjä tytön nimiä 2014 -lista? Sen luulisi olevan todella pitkä. Ja mitä vielä, listalta löytyy yksi nimi. Yksi! Yksi nimi sen takia, ettei vaan kenellekään jäisi epäselväksi ketkä tätä maailmaa pyörittävät.

Tässä tuo pitkä lista kokonaisuudessaan:

  • Air

Perusteluina hylkäämiselle olivat: ”ettei nyt näyttäis ihan siltä, että ollaan vaan yleisesti poikien vastaisia rasisteja”. No ei kai. Oikeasti perusteluksi annettiin perusvirsenä hyvin toimiva ”muodoltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen”. Mihin jäi taas sympatiat siitä, että hipsterit laittoivat 90-luvun lopussa kovalla työllään tienaamia pennosia ranskalaisen Air-yhtyeen levyihin. 

Hylätty tytön nimi 2014 Air
”Olisin vienyt Air-tytön kuusafarille, mutta nyt me joudutaan tyytymään paluukeikkaan, jonka liput on kalliimmat.”, kertoo Jousimiehenä esiintyvä isä, jonka sukunimi on Sahamies.

Ehkä nimilaissa pitäisi vaan lukea, että Suomessa pojan nimi saa olla Pekka tai joku muu suomalaisuutta huutomerkein mainostava nimi. Tyttöjen nimissä saa sitten olla vähän luovempi. Ja jos päätökset eivät miellytä, niin aina voi valittaa paikalliseen hallinto-oikeuteen ja sen jälkeen vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Jos ei muulla tavoin, niin näin saadaan valtiolle lisää tuloja näinä historiallisen tiukkoina hetkinä.

Täältä voit katsoa millaisia hylättyjä nimiä tuli vuonna 2016.

Lue myös nämä:

(Lähde: IS)

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös