Teuvo – nimen merkitys ja alkuperä

Teuvo nimen merkitys ja alkuperä yllättävät. Se on Suomen luterilaisten yleisimmin käyttämä muoto nimestä Teodor. Teuvosta on ollut viitteitä jo vuoden 1883 Kansanvalistusseuran kalenterissa, ja itse asiassa kirjailija Teuvo Pakkala (1862 – 1925) oli saanut kasteessa nimekseen Theodor.

Teuvo nimi oli hyvin suosittu Suomessa varsinkin 1930- ja 1940-luvuilla ja niinpä Teuvolle väännettiin mitä kummallisempia kutsumanimiä jo tuolloin: Teukka, Teukku, Teusku sekä Steafanuksen suomalaiset versiot Teppo ja Teppana, unohtamatta tietenkään Tepa, Tepe ja Teijo -versioita.

(Lähde: Kustaa Vilkuna, Etunimet)

Kuka ihmeen Teukka?

Teukka on jokaisen suomalaisen setä tai jääkiekkojoukkueen luistimia teroittava huoltaja. Teukka ei jätä pulaan, vaikka korkki olisikin ollut auki edellisenä iltana. Teukka antaa aina tarpeellisia ohjeistuksia, kuinka tehdä punnerrukset oikein. Itse hän ei tosin silminnähden ole niitä tehnyt viimevuosikymmeninä.

Teuvo vaatii muilta paljon, vaikka silmän välttäessä oma takapuoli napsahtaa sohvaan melko nopeasti. Kaljatölkin yöllistä aukeamista on vaikea kuulla, sillä yön NHL-peli peittää sen. Äänet eivät tosin Teukalle ole pakollisia, koska selostuksen pelii hän tekee joka tapauksessa itse. ”Puusilmä!”, kuuluu TV-huoneesta aina silloin tällöin. Se on Teukka.

Teuvo – nimipäivä 9.11.

Se niistä stereotypioista, sillä tänään 9.11. vietetään Teuvon nimipäivää! Loman kilauttelee lasillista samppanjaa, samalla kun Teodor Hakkarainen avaa Jallu-pullonsa, jonka korkki ei tosin ole koskaan ollut kiinni.

On mielestäni harmillista, että yhteiskuntamme lokeroi Teuvo Hakkaraisen kaltaiset hahmot. Muistan, kun puolitutustani (minä tunnen hänet, mutta hän ei minua) tuli aatelinen: perinteisen suomalaisen sukunimen muutos kolme astetta hienommaksi oli jännä paikka. Niinpä veikkaan, että myös Teodor Hakkarainen miettisi lausumiaan tarkemmin kuin Teuvo Hakkarainen. Samoin kuin Teodor Lomanin tyylitaju olisi täysin ylivoimainen suhteessa kokokansan Teuvo Lomaniin.

En sano, että kaikkien Teuvojen pitäisi muuttaa nimensä Teodoriksi, mutta pyydän harkitsemaan asiaa. Vitsi, vitsi. Teuvo on kaunis suomalainen nimi, joka toivottavasti pysyy kalentereissamme ikuisesti. Rauhaa ja rakkautta nimipäivänänne kaikki maamme Teuvot.

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös