Mari – nimen alkuperä ja merkitys

Mari nimen alkuperä

Mari nimen alkuperä tulee Mariasta. Se on itse asiassa vanha muoto, joka on tunnettu myös Virossa, jossa se esiintyi niin kutsutussa ”hyödyllisessä talonpojan kalenterissa” jo vuosina 1882 ja 1887.

Suomessa Lönnrotin Elias käytti Mari-nimeä jo vuonna 1836 ilmestyneessä Mehiläisessä. Marian tavoin Mari on aina ollut todella suosittu nimi. Suosio alkoi 60-luvulla ja on jatkunut aina 2000-luvulle saakka. Siinä missä Mari oli vuonna 1981 11. suosituin nimi 0-15-vuotiaiden tyttöjen nimistä, vuosina -90-91 sija oli 21. ja vuonna 1994 tuli 41. sija. Not bad eli Very Good.

Marista on kuulema olemassa myös Marj-versio, jota käytetään enemmän maamme itäosissa. Kutsumamuotoina menevät kuulema Massa, Masa, Maikki, Maikko, Muarii ja Muarie – venäläistä kaikua, you see.

Mari nimen merkitys

Kuten sanottua, Mari nimen merkitys tulee Maria-nimestä, mikä oli Jeesuksen äidin nimi. Se tarkoittaa toivottua lasta, joten ei ihmekään kun nimi on niin suosittu.

Katolinen kirkko on 1200-luvulta saakka pyhittänyt nykyisen heinäkuun 2. päivän sen visiitin kunniaksi, jonka Neitsyt Maria enkelin ilmoituksen saatuaan teki sukulaisensa Elisabetin luokse.

Mari nimipäivä 2. heinäkuuta

Marin nimipäivää vietetään 2. heinäkuuta. Silloin huudetaan jippii. Isolla J:llä. Huutomerkin kera! Ostetaan kukkia. Pussaillaan sikana. Ja kaikkea sen sellaista.

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös