Småfolk

Småfolk on tanskalainen lastenvaatemerkki, jonka designista huokuu 70-luvun retrous. Värit ovat fantastisia ja vaatteiden teemat vaihtelevat pöllöistä autoihin; kaikki suloisen lapsenomaisia. Tanskalaiset ovat ymmärtäneet hyvin sen, että lastenvaatteiden tulee olla sekä kestäviä että mukavia käyttää, mikä on vain entisestään lisäämään suosiota.

Tanskalaisten viattoman värikkäät lastenvaatteet saavat hymyn väkisinkin kasvoille, koska kuka nyt ei haluasi, että lasten vaatteet ovat täynnä omenapuita, autoja ja eläimiä – varsinkin kun toteutukset ovat äärimmäisen kauniita, kuten näissä pikkuväen paidoissa. Tiivistettynä voisi sanoa, että Småfolk tekee fantastisen kauniita lastenvaatteita, kuten täältä voit selailla.

Täältä löydät Småfolk-lastenvaatteita!

Småfolk ale

Småfolk ale on jo käsite sinänsä, koska moni tahtoo saada näitä vaatteita mahdollisimman edulliseen hintaan. Toisaalta, niin paljon kuin monet äidit odottavat alennusmyyntejä, vähintään yhtä monet odottavat aina uuden kokoelman julkaisua. Niinpä uusien vaatekappaleiden ilmestyminen nettikauppoihin saa monet tekemään tilauksia vauhdilla ennen kuin hyllyt taas ammottavat tyhjyyttään.

Alennusmyynneistä voi siis löytää Småfolkin vaatteita hyvään hintaan, mutta tarjonta ei tule koskaan olemaan valtavan laajaa. Tämä selittyy ihan vaan sillä, että tällä tanskalaisella merkillä on oma kannattajakuntansa, joka pukee lapsensa pöllöteemaan hinnalla millä hyvänsä. Tarkista täältä millainen Småfolk ale on menossa juuri nyt.

Småfolk vaatteet

Småfolk vaatteet kannattaa tilata netistä, koska niitä ei löydä ihan jokaisen lastenkaupan hyllyistä. Netin etuna on myös se, että pystyy saman tien näkemään saatavuuden. Yrityksen omat nettisivut eivät ole hirveän nykyaikaiset, joten tilaukset kannattaa tehdä vaikkapa täältä.

Mikä on sinun suosikkisi näistä retrovaatteista? Jokaisella tuntuu olevan oma retrosuosikkinsa. Småfolk vaatteet saavat vanhemmat rakastumaan lastenvaatteiden hankkimiseen.

Småfolk haalari

Småfolk haalari on suhteellisen kestävää tekoa ja muutenkin mukava käyttää. Ulkoasuista kannattaa tsekata myös kumisaappaat, joissa on nähty muun muassa ihania omenan kuvioita. Tai miten olisi haalareiden alle body, jossa on siilejä?

Kaikissa Småfolkin ulkoiluvaatteissa on panostettu muun muassa vaatteiden hengittävyyteen sekä vesipitoisuuteen. Ne siis hylkivät vettä suhteellisen hyvin. Haalareiden suhteen voit myös olla suht huoleti Suomen talviolosuhteista, koska vaikka lupauksia tanskalaisetkaan eivät anna, niin -10 celsiukseen asti pitäisi pysyä helposti lämpimänä. Muista kuitenkin, että Småfolk haalari on vain yksi vaatekappale kaikkien näiden ihanien bodyjen ja paitojen seassa.

Täältä löydät ihania Småfolk-lastenvaatteita!

Småfolk harso

Myös Småfolk harso on jonkinlainen käsite alennusmyyntien tapaan. Monet harsoista ovat kuten vaatteetkin: kuviollisia ja kaikin puolin ihania. Tarjolla on muun muassa eri värisiä omppuja. Småfolk tekee syötävän kauniita ja suloisia harsoja lapsiperheiden arjen pyörteisiin.

Värikkäitä lastenvaatteita á la Småfolk

Pähkinänkuoressa tämän ihastuttavan tanskalaisen lastenvaatemerkin voisi summeerata seuraavasti: värikkäitä lastenvaatteita á la Småfolk. Eli pikkuihmisten ihania vaatteita, joihin vanhemmat rakastuvat kerta toisensa jälkeen. Samalla tapaa kuin vanhemmat rakastuvat Kids Conceptiin kuten kirjoitimme täällä.

Kun lapset sitten lopulta ovat liian isoja tanskalaisten retrokuoseihin, puetaan niitä lasten nukeille ennen kuin aletaan taas suunnitella seuraavaa perheenjäsentä, jolle voidaan pukea värikkäitä lastenvaatteita Småfolkin tapaan.

Täältä voit selailla Småfolk-lastenvaatteita!

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös