Vauvan nimi

Vauvan nimi on maailman yksinkertaisin juttu. Tai siis sen pitäisi olla. Ensinnäkin, minähän rakensin nämä sivustot ihan siltä pohjalta, että omassa perheessä keksittäisiin nimi omalle esikoiselle. No, tässä sitä nyt keksitään. Jo kolmattakymmenettä tiesmitä viikkoa. Ja valoa ei ole näkyvissä, jos ei tyttövauvalle anneta nimeksi Valo.

Välillä vertaan nimenantamista kirjoituskramppiin: sanottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta mitään ei tule ulos. Jotenkin ne sanat, lauseet, nimet; jotenkin ne kaikki kasaantuu ilmeisesti siihen suun aukolle niin, ettei mitään mahdu ulos. Yksi ajatus kuitenkin lohduttaa: ketään vauvaa ei kai ole ikinä jäänyt ilman nimeä, vai?

Kuka on sanomaan mikä on kaunein nimi vauvalle?

Kuka on muuten sanomaan mikä on kaunein nimi vauvalle? Kaikilla on ainakin mielipide. Ajatella, jos näissäkin bileissä järjestettäisiin lähiomaisten äänestys. Vaikea olisi katsoa omaa lastansa silmiin myöhemmässä elämänvaiheessa ja kertoa, että ”se oli setä ja täti, jotka juonivat sulle tollasen nimen”. Tai että ”mummon mielestä se oli hyvä nimi”. Lohduttava tieto, jos miettii taaksepäin omia nimikriisejään.

Mitä jos maailma toimisikin niin, että 18-vuotiaana lapsi saisi itse päättää oman nimensä? Sitä ennen kaikki nimet olisivat vähän niinkuin ”rakkaan lapsen monia nimiä”. Voitaisiin pitää tilastoa siitä, kuinka moni luottaisi vanhempien rakkaisiin vaistoihin. Siinä voisi tulla ihan uudenlaista debattia siitä, että mikä on kaunein nimi vauvalle.

Vauvan nimi ihan huomaamatta

Pari viikkoa takaperin taisimme kirjoittaa täällä vauvannimeämisen tuskasta ja siitä kuinka anti-helppoa on keksiä vauvan nimi. Kauas ei ole siitä päästy, mutta yksi äärimmäisen positiivinen asia on tapahtunut. Appiukko tilasi meille Vauva-lehden, joka on ollut yllättävän hyvää luettavaa. Siinä missä viralliset 300-sivuiset vauvakirjat ovat maistuneet samalta kuin uni, niin tätä voi lukea joka ilta pienissä paloissa ja samalla saa nimi-inspiraatiota, kun lukee muun jengin tarinoita ja näkee niiden lasten nimiä.

Kuulostaa sinänsä hurjalta, että tässä on kohta 7 kuukautta kävelty ympäri hautausmaita, muita maita, jäitä, kahviloita ja ties mitä, jotta vauvalle keksittäisiin hyvä nimi. Joitain nimiä on kohta mutusteltu jo puoli vuotta, mutta silti projekti on ”vähän kesken”. Muiden ehdotuksiin voi vaan todeta, et ”anna me ite nimetään oma lapsemme”. Tai jotain. Vaikka tokihan sitä mielellään kuule ehdotuksia, koska hyväähän kaikki vaan haluavat. Mä kuitenkin suosittelen tilaamaan Vauva-lehden täältä, koska sen lisäksi että siinä on oikeasti hyviä juttuja, niin mukaan tulee ilmaiseksi Ivana Helsingin unipuku, joka on tosi söötti. Äärimmäisen hyvää vastinetta rahalle! Ja jonain päivänä meillä on vielä sitäpaitsi käsissämme vauvan nimi.

Lapsiarkea Media

Lapsiarkea Mediassa meillä on useita sisällöntuottajia, joista osa toimii freelancer-periaatteella.

Pyrimme aina tuomaan sinulle mielenkiintoista tietoa lapsiarkeen liittyen.

Takaisin ylös